Sport Garden

Vapaana vakiovuoro tiistai 21:30-22.30

Vapaana vielä aamu- ja iltapäivä vakiovuoroja

Meiltä myös viikonlopun yksittäis- ja turnausvuorot edulliseen hintaan.

Yhteystiedot

C95 pojille kolme pistettä Leaffiltä

Share |
18.01.2010

C95 ylempi jatkosarja jatkui lauantaina Leaf-areenalla jälleen tärkeillä peleillä kun vastassa oli AC Nokia ja lohkojohtaja FBT Karhut Porista. AC Nokiaa vastaan olimme pelanneet jo edellisenä viikonloppuna josta tuloksena oli silloin helpohko 7-1 voitto. Kuitenkin tästä pelistä tuli kaikkea muuta kuin helppo keltapaidoille. Alku kyllä lupaili ottelusta keltapaitojen juhlaa kun sivalsimme ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin 3-0 lukemat. Kuitenkin tämän jälkeen ote alkoi pikkuhiljaa lipsua Nokian suuntaan ja kun toista erää oli ehditty pelata vain 43 sekuntia, "komeilivat" digitaaleilla lukemat 3-3. Tilanne näytti entistä kehnommalta kun Nokia siirtyi jo 3-4 johtoon kolmannen erän alussa ja keltaisten maalintekoyritykset jäivät järjestäen piippuun. Onneksi tasoitusmaali saatiin suht pian Nokian johtomaalin jälkeen mutta matsin lopun hurjan painostuksen päätteeksi tuloksena oli vain muutama läheltä piti-tilanne sekä yksi tolppa niin summerin soidessa tilanteeksi jäi keltaisten lasien läpi katsottuna rutikuiva tasuri 4-4. 

Karhut-pelissä sitten lähdettiin asenteella hakemaan kahta pistettä, Laaksonenkin oli saanut riparinsa suoritettua niin saimme täydet kentät Karhujen 10 ukkoa vastaan. Karhujen miniringistä huolimatta ottelusta tuli varmasti kauden tähän asti jännittävin peli. Heti alkuun saimme 0-1 johdon joka kesti aina kolmannen erän alkuun asti, vaikka saumoja lisämaaleihinkin oli runsaasti. Karhut pääsivät tasoittamaan heti kolmannen erän alussa. Saimme johtomaalin ajassa 43.10 ja ehkä muutama pelaaja luuli että peli oli taputeltu. Toisin kävi, Karhut tulivat heti seuraavassa vaihdossa jälleen tasoihin 43:37. Hurjat minuutit kerännyt punainen kenttä laitettiin uudestaan boxiin ja tulosta tuli, kun Laaksonen räjäytti pankin 43:57. Maalin jälkeen laitettiin vielä Karhujen ukkoa jäähyboxiin joten ottelun loppu palloiltiin turvallisesti omassa päädyssä ja näin tästä ottelusta molemmat pisteet Turkuun.

12.05.2010 94/95 poikien vilsta cup 2010
06.05.2010 Perinteinen Vilsta Cup edessä tulevana viikonloppuna
29.03.2010 C95 poikien taisto on tauonnut!
27.03.2010 C95 pojat voittoon PSS:ta !!!!!
22.03.2010 C95 ensimmäinen eräpallo Panttereille
18.03.2010 C95 puolivälierät alkavat lauantaina Porvoossa
15.03.2010 C95 vastustajaksi PSS Pantterit
15.03.2010 C95 pojat play-off peleihin!
11.03.2010 C95 Poikien karsintapaikkana Juuka
25.02.2010 C95 play-off karsinta 13/14.3.2010

Siirry arkistoon »