SBC ja Erä tasasivat pisteet A-SM:ssa
01.12.2009
A-poikien pistepussi ei kasvanut mahdollisuuksista huolimatta molemmilla pisteillä sunnuntaina Sport Gardenilla pelatussa ottelussa, vaan pisteet jaettiin värikkäiden vaiheiden jälkeen 6-6 tasatuloksella.
Ottelun ensimmäinen kymmen minuuttinen oli tuttua Beeceeta, kun mopo ei meinannut käynnistyä millään ja vain tuuri esti ettei terävämmin peliin liikkeelle lähtenyt Erä onnistunut paikoistaan. Pikku hiljaa myös SBC pääsi peliin mukaan ja ottelun avausosumasta vastasi vapaalyönnistä Janne Lenkkeri. Harmiksi erä päästettiin tasoihin vain hetkeä myöhemmin todellakin kevyesti vihelletystä rangaistuslaukauksesta. Sinikeltaisten Jani Hyytiäinen vei kuitenkin SBC:n 2-1 johdossa erätauolle onnistuttuaan lähes koko kentän läpiajossaan.
Toisen erän alkuun tapanilalaisten tasoitus upposi hieman yllättäen SBC maalivahti Mikael Aromaan selän taakse. Tämän jälkeen ottelun avaimet olivat kuitenkin SBC:lla, kun heti seuraavasta hyökkäyksestä Niko Laurila sai iskeä johto-osuman ja vain hetkeä myöhemmin Aku Kuikka suti SBC johdoksi jo 4-2 lukemat. Tämän jälkeenkin Beeceelle siunaantui muutama loisto maalipaikka, rangaistuslaukaus sekä kaksi ylivoimaa, mutta niin vain ei palloa saatu maaliin ja lopulta Erä kuittasi alivoimalla 4-3 tasoituksen. Vain reilu minuutti tästä ja SBC peluria ohjaillaan jäähyboksiin ja vain hetkeä myöhemmin peli onkin jo tasan. 4-4 lukemista lähdettiinkin myös viimeiselle erätauolle.
Kolmannessa erässä peli jatkui tasaisena ja molemmille joukkueille siunaantui paikkansa ratkaista ottelu. Ottelu oli jäljellä vain viisi minuuttia, kun FBC Turku joutui alivoimalle. Jaakko Hautamäen onnistui kuitenkin iskemään alivoimaosuma, kun peliä oli jäljellä vain reilu kolme ja puoli minuuttia. Erä tuli aikalisänsä jälkeen kuitenkin käsittämättömän nopeasti vain 11 sekunnissa tasoihin, kun alivoimalla ollut SBC nelikko ylipelasi alivoima tilanteen. Vain 30 sekunttia tästä ja sinikeltaisten viisikko kohelsi ja päästi Erän iskemään 5-6 johto-osuman sisäänlyönnistä. Tällä kertaa Beecee oli kuitenkin päättänyt pelata pelin viimeiseen korttiin saakka ja niin ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla vastustajan neljää vastaan pelaten SBC:n Joni Peltola iski ansaitun tasoituksen vain 23 sekunttia ennen täyttä peliaikaa ja sinikeltaisten pitkän pyörityksen päätteeksi. Jatkoajalla ei enää aivan huippupaikkoihin päässyt kumpikaan joukkue vaan molempia taisi yksikin piste tyydyttää.
- Pelin loppuun asti pelaaminen oli meiltä tänään todella kova suoritus ja antaa varmasti uskoa jatkossa vastaavissa tilanteissa. Kuitenkin kaikki olisi voinut olla aivan toisinkin, jos toisen erän maalipaikoista, ylivoimista ja rankkaristakin oltaisiin edes jostain pistetty pallo häkkiin, niin Erä olisi kyllä pudonnut pelistä, summasi peliä SBC valmentaja Ville Lintunen.
Erä ottelun ravintola Silvermoon palkinnnoilla palkittiin Jaakko Hautamäki ja Joni Peltola.
|