|
2013-2014 VAPAAT VAKIOVUOROT:
Vapaana vain aamu- ja päivävuoroja
SAUNA 150e/ilta |
FBC toiseksi Masku Cupissa18.08.2008 Hyvin pitkään pysyi pienenä salaisuutena seurankin sisällä, että perinteisessä Masku Cupissa FBC Turkua edusti tänä vuonna A-pojista koostuva joukkue. Suuremmitta tavoiteitta turnaukseen lähdettiin kehittämään omaa hitusen uudistuksia kokenutta pelitapaa. FBC Turku - Salpa 2.div 2-2 Ensimmäinen peli Salon Palloa vastaan oli vielä aikamoista hakemista ja uusia asioita ei kentällä saatu toimimaan kuin ehkä ajatuksen tasolla ja vaihtopenkillä kuulluissa selityksissä. Salpa tuli kahdesti maalin takaa tasoihin ja molemmille joukkueille ansaittu pistejako kauden avauspelistä. FBC Turku - Salba 3.div 4-2 Ei millään tavalla nappipeli keltapaidoilta, asenne jäi pukuhuoneeseen ja peli oli kaikin puolin flekmaattista. Sen verran oli kuitenkin tasoeroa pelaajien taitotasossa, että pisteet saatiin puristettua. FBC Turku - Ryhti 2.div 7-4 Päivän kolmas peli tiedettiin aika myrkyksi niin itsellemme kuin vastustajallekin, varsinkin kun peli alkoi hitusen yli 22.00. Beeceen asenne oli kuitenkin hyvällä mallilla ja vaikka vastustaja pääsikin tasoittamaan pelin 3-3:n, niin keltapaidat latoivat loput maalit varmistaen tällä lohkovoittonsa. FBC Turku - Fbt Blue Flames 3.div 4-1 Sunnuntain ensimmäisessä pelissä vastassa oli 3.divarin Fbt Blue Flames ja pelissä oli panoksena oli tuttu tulos tai ulos. Nuorten Beeceeläisten kasetti kesti mallikkaasti ja siniliekeillä ei paljoa ollut sanottavaa taistelussa ottelun voitosta. Myös oma peli alkoi hitusen näyttää siltä mihin sitä oltiin saatu vietyä lauantain aikana. FBC Turku - Ryhti 2.div 4-2 Ryhti oli omassa jatkopelissään yllättynyt todella positiivisella pelillä 1.divisioonajoukkue Usb:n ja nyt panoksena välierässä oli paikka finaaleihin. Ryhdin aseet rupesivatkin olemaan jo aika hyvin keltapaitojen tiedossa ja tasainen peli kääntyi lopulta ansaitustikkin kahdessa viimeisessä erässä FBC:lle. FBC Turku - SBS Wirmo 2.div 2-4 Viimeiseen peliin vahvistukseksi katsomosta poimittiin Joni Iivonen, jota puolustukseen saatiin taas rivit täyteen. Wirmon tiedettiin ennalta erittäin hankalaksi vastustajaksi, joka oli turnauksessa mukana leveällä materiaalilla. Jalat alkoivat hieman jo painaa, vaikka ihan mukavasti "pojat" pärjäsivät "miehiä" vastaan. Ottelun ratkaisut nähtiin viimeisen kolmen minuutin aikana. Keltapaidat tulivat ensin tasoihin, mutta vain muutama vaihtoa myöhemmin palloa kaivettiin läpi turnauksen hyvin pelanneet ja urakoinneen Mikael Aromaan selän takaa. Tasoitusta lähdettiin hakemaan ilman maalivahtia, mutta Maskun kapea kaukalo ei väsyneelle joukkueelle ollut ideaalein paikka 6vs5 ylivoimalle ja niin palloa kaivettiin kerran vielä tyhjästä FBC maalista.
Turnauksen aikana ideaa omasta pelaamisesta saatiin vietyä mukavasti eteenpäin ja myös se pelaamiseen tarvittava nöyryyskin lopulta löytyi, kun selittämisen määrä vähennettiin. Paljon on kuitenkin työtä edessä, jotta homma saadaan kunnolla toimimaan. |