Tulivoimainen ÅIF tehojensa kanssa tuskailevan Beeceen vieraaksi

Share |
13.11.2017

Lauantaina edellisen kotiottelun pelannut Beecee saa heti uuden sauman napata voitto kotiyleisön edessä, kun ÅIF saapuu tiistaina Turkuun. Molemmilla joukkueilla on tappioita alla, joten jälleen kerran edessä on kova taistelu kovasti tarpeellisista sarjapisteistä.
Beeceen lauantainen kotiottelu sarjakärki Nurmon Jymyä vastaan oli kuin toisinto joukkueen kauden aiemmista otteluista. Paikoitellen hyvää tekemistä, vähämaalinen, tasainen. Ja valitettavasti myös tappiollinen.

Keltapaitojen hyökkäyspeli ei vielä nurmolaisiakaan vastaan auennut, kun tuloksena oli jälleen tälle kaudelle tutut neljä tehtyä osumaa. Jälleen yksi aivan ottelun loppuhetkille asti tiukka ottelu sarjan kärkipään joukkuetta vastaan antaa kuitenkin edelleen uskoa tulevaan. Päävalmentaja Vainio joukkueineen miettii varmasti maanantaina harjoituksissa lääkkeitä, jolla koko joukkueen yhteisen ketsuppipullon korkki saataisiin edes hiukan raolleen jo tiistaina sipoolaisia vastaan. Joukkueen maalintekijöiden kärkikaartista Aku Kuikka (1+1) ja Joakim Ervast (1+0) maalasivat lauantaina, mutta A-luokan maalipaikat ja ennen kaikkea laadukkaat laukaukset olivat edelleen valitettavan vähissä.

***

Vieralija ÅIF löytyy sarjataulukosta sijalta 8 ja sillä on alla kaksi tappiollista ottelua. Joukkue on pelannut kuluvalla kaudela niin ikään huomattavan määrän tasaisia otteluita ja sipoolaisten maaliero on -11, eli korkeammasta sarjasijoituksesta huolimatta lähes sama kuin Beeceen vastaava lukema -14.

ÅIF:n joukkue on täynnä kokemusta ja toisaalta myös vaarallisia hyökkäyspään pelaajia. Esimerkiksi Atte Huovinen (4+3) löytyy Divarin kaikkien aikojen pistepörssistä sijalta 6 tehoilla 215+161 ja Jyri Laineella (5+4) on hallussaan sarjan yhden kauden maaliennätys (63 maalia). Edellä mainittujen herrojen lisäksi hyökkäyksestä nostettakoon esille joukkueen pistepörssiä johtava Tuomas Savukoski (8+8) sekä Laineen monivuotinen tutkapari Mikko Piippo (4+4).

***

23514870_10207838127871314_722061108_o.jpg
Edellisen kauden keskinäisiä otteluja katsottaessa toistuu tuttu kaava, kun molemmat joukkueet voittivat tällöin kotipelinsä. Varsin samanlaisilla joukkueilla myös tällä kaudella Divaria tahkoavien joukkueiden välille sopii siis odottaa tiukkaa kamppailua. Keltaisten haasteena on saada hyökkäyspelistä tehoja irti ilman, että mainiosti toimineesta oman pään pelistä ei tarvitse vaarallista vierasjoukkuetta vastaan tinkiä. Katsotaan, millaista viihdettä Gardenin tiistai-ilta tarjoilee tällä kertaa. Joukkue pelaa Gardenilla seuraavan kerran vasta 3.12., joten pisteitä metsästävä Beecee haluaa varmasti tarjota parastaan kotiyleisön edessä.
Ottelusta on jälleen tarjolla ilmainen livestream, jonka löydät sivuiltamme osoitteesta www.fbcturku.net.

10.07.2018FBC Turun joukkue on nyt kasassa - Antti Hänninen mukaan valmennukseen
13.06.2018Katusählyturnaus La 11.8. Turussa
10.06.2018FBC Turun divari-miehistö täydentyy neljällä pelaajalla
02.06.2018FBC Turku vahvistaa sentteriosastoaan Miikka Sokalla
02.05.2018Nuori hyökkääjä Joona Heiskanen siirtyy FBC Turkuun
30.04.2018Puolustaja Mikko Stenfors tekee paluun keltapaitoihin
26.04.2018Santtu Ylänen siirtyy Beeceen maalinsuulle
25.04.2018Jani Hyytiäinen palaa FBC Turkuun
23.03.2018Perttu Kytöhonka on FBC Turun uusi päävalmentaja
02.03.2018Runkosarja päätökseen Blue Foxin vieraana

Siirry arkistoon »