Eliitin karsinta käyntiin Turussa ja Porissa

Share |
07.10.2017

Lauantaina alkoi D1 poikien Eliittisarjan karsinta kahdella joukkueella.

Toinen porukka pelasi Leaf Areenalla ja toinen Karhu Areenalla Porissa.
Alla valmentajien lyhyet tiivistelmät päivästä. 

Turun peleistä jäi päällimmäiseksi hyvä maku.
Kaikki päivän pelit olivat kohtalaisen tasaisia, mutta pelin sisällä tulee vielä muutamia heikkoja jaksoja, mikä näin alkukaudesta on ymmärrettävää. Opettelua tämä toki vielä on ja ahkeralla harjoittelulla palkintokin peleistä saadaan jo hyvin pian.

Eteenpäin mennään joka päivä.
Hyvä Hyvä!

-Mikko-

Porissa nähtiin ehkä parhainta peliä, mitä tämä BeeCee-ryhmä on ikinä pelannut.
Karvauspeli, avauspeli, hyökkääminen ja puolustusasenne olivat kaikki täyttä rautaa, eikä vastustajilla tänään ollut mahdollisuuksia.

Parantamisen varaa jäi vielä ainakin viimeistelyssä, vaikka kolmessa pelissä tehtiinkin hulppeat 30 maalia. Myös yv-pelaaminen hakee vielä uomiaan.

Kaiken kaikkiaan suoritus oli sellainen, että jopa valmennus oli aika ajoin hämillään.
Rock, rock!

-Fisu- 

05.02.2018D1 poikien joukkueesta viisi poikaa Maajoukkuetie FBA-leireillä
14.02.2018Isojen pisteiden taisto Gardenilla
09.02.2018Hyvän vireen siivittämänä Nurmoa kohti
07.02.2018Tärkeitä pisteitä jaossa Sipoossa
25.01.2018Hyvävireinen Beecee kohti haastavaa tuplaviikonloppua
14.01.2018Tuttu & turvallinen Garden ja Porin Karhut
13.01.2018 14:00FBC Turku ry ja TUTO Hockey Oy perustavat FBC Turku Oy:n
12.01.2018Beecee - NST sähköistää Kupittaan palloiluhallin
10.01.2018Sami Tuominen palaa Beeceehen
09.01.2018 12:00Tiedotustilaisuus 13.1 kello 13:15

Siirry arkistoon »