Puolustaja Mikko Stenfors tekee paluun keltapaitoihin

Share |
30.04.2018

Keltainen sukellusvene sai nyt mukavan startin vappuun, kun puolustaja Mikko Stenfors päätti raapustaa nimensä manageri Antti Väärin tarjoamaan sopimuspaperiin. Melko nuorekas joukkue saa Stenforsista kaivattua kokemusta takalinjoilleen, kun tuttu mies Huittisista kolmannen kerran pukeutuu keltaiseen sotisopaan. Päättyneellä kaudella TPS:n liigajoukkueessa mies kärsi loukkaantumisista jotka pilasi osiltaan kauden, mutta tulevan kauteen mies päässee täydessä iskussa.

- Upeaa saada Mikko mukaan tähän joukkueeseen. Hän tuo tullessaan roppakaupalla kokemusta, pallollista osaamista ja lujaa itseluottamusta alakertaan. Se mikä on hieno juttu meille, että Mikolla on kovasti nälkää kehittyä pelaajana edelleen ja uskon, että emme ole vielä nähneet mihin hän oikeassa roolissa pystyy. On ihan selvä, että odotan Mikon ottavan ison ruudun tuossa meidän puolustuksessa ja toimivan esimerkkinä monessakin suhteessa, kommentoi päävalmentaja Perttu Kytöhonka uutta vahvistustaan.

Stenfors on pelannut Salibandyliigaa Tepsin lisäksi myös Porin Karhujen sekä Tampereen Kooveen riveissä, josta tarttui mukaan myös pronssinen mitali 2011-2012 kaudelta. Divarikokemusta on tarttunut Beeceen lisäksi myös SBS Porista ja kakkosta mies on pelannut myös kasvattajaseurassaan Huittisten Rupusakissa.


Maiki-1.jpg



Annetaan Stenforsin itse kertoa mietteitään tuttuun ympäristöön palaamisesta.

Kolmatta kertaa tulet nyt keltapaitoihin. Ilmeisesti ihan mukavia muistoja aiemmilta kerroilta, kun jälleen tuttu osoite ja mikä nyt sai tulemaan?

- Koen ja uskon, että oman kehitykseni kannalta Yellow Submarine on paras vaihtoehto. FBC:llä on hyvä flow päällä, jo Gardenin parkkipaikalle asti välittyy ”yhdessä tekemisen” meininki ja positiivinen ilmapiiri.

Millaisin odotuksin tulevaan kauteen?

- Erittäin hyvillä fiiliksillä. Viime kausi meni pipariksi alaraajavamman vuoksi ja nyt tullaan vähintäänkin triplasti parempana takaisin pelikentille. Pertun tulon myötä valmennus on Suomen huippua, upea Kupittaan palloiluhalli tarjoaa kansainvälisen tason puitteet pelata/harjoitella ja osakeyhtiöitymisen vuoksi, jo entuudestaan vahva organisaatio saa lisämuskeleita. Täydellisestä yhtälöstä puuttuu enää liigapaikka, ja se lunastetaan ensi keväänä.

Takavuosina tavaramerkiksesi muodostui eräänlainen tamppaus, mutta nyt sitä ei olla vuosiin koettu. Minne se on hävinnyt ja onko sitä vielä luvassa?

- Tepsin paidassa ei itseluottamus ollut vielä sillä tasolla, että tamppaus oli mahdollista. Tämän siirron myötä työstetään itseluottamus tähtitieteelliselle tasolle, jolloin löytyy varmasti tamppauksenkin lisäksi muutama kani hatusta. Nämä temput selviää ainoastaan saapumalla pelipaikoille, joten nähdään halleilla!
23.09.2018Voittotili auki lauantaina Kirkkonummella
21.09.2018Keltapaidat sarjanousijan vieraaksi Kirkkonummelle
19.09.2018Kotiotteluiden suorat nettilähetykset jatkuvat
15.09.2018SARJA KÄYNTIIN RANKKARITAPPIOLLA LAPPEENRANNASSA
14.09.2018Perttu palaa rikospaikalle - kausi käyntiin Lappeenrannassa
31.08.2018Hyökkääjä Saku Hirmasto keltapaitoihin
27.08.20182004-syntyneet pojat mukaan C2-nuorten SM-sarjaan
12.08.2018Katusählyturnaus onnistuneesti päätökseen
10.08.2018Katusählyn 11.8. otteluohjelma
24.07.2018Beeceen treenipelit nyt selvillä

Siirry arkistoon »