LAUANTAIN CUPIN PUOLIVÄLIERÄÄN VAHVISTUNEELLA VALMENNUKSELLA

Share |
20.12.2018

Beeceen miesten edustusjoukkueen syyskausi on yhtä vajaa täysi, kun viimeinen ottelu pelataan lauantaina Sport Gardenin tutuissa puitteissa. Teho Sport Suomen Cup on edennyt jo puolivälieriin ja vastaan asettuu Happee Steamers Jyväskylästä, joka pelaa 2. divisioonan Sisä-Suomen lohkossa. Joukkue voitti Jyväskylän paikallistaistoksi muodostuneessa neljännesvälierässä Divaria pelaavan O2-Jyväskylän, joten vaikka vastus pelaa porrasta alempana ja sarjasijoitus on tällä hetkellä seitsemäs, sen vaarallisuus on hyvin tiedossa. Joukkueesta kannattaa ottaa ehdottomasti seurantaan yhteensä yli 300 ottelua Salibandyliigassa Happeen ja SPV:n paidassa pelannut konkari Jarno Hirvonen, joka johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä. Myös 20 maalia kymmenessä ottelussa iskenyt Jussi Toivonen kannattaa huomioida peliä seurattaessa.

Keltapaidat taas lähtevät hakemaan onnistumisia laajalla rintamalla, joten varmasti viihdyttävä ottelu on edessä vanhassa tutussa kotihallissa. Kauden 2014-2015 välieriin asti edennyttä cup-huumaa muistellessa ei välttämättä tunnelmaakaan lauantai-illan väännöstä puutu, kun jaossa on jälleen paikka neljän sakkiin. Ottelussa pidemmän korren vetävä joukkue kohtaa voittajan kovasta otteluparista EräViikingit – Happee.

SANTERI RAATARILA VAHVISTAMAAN VALMENNUSRYHMÄÄ

Mäntyharjulta lähtöisin oleva Santeri Raatarila vahvistaa FBC Turun valmennusryhmää. Josbassa viime kaudella päävalmentaja toiminut Raatarila oli kesällä jo hetken aikaa NST:n päävalmentajana, mutta siviilikuviot eivät osuneet täysin kohdilleen Lappeenrannassa ja näin matka jatkui syksyn pohdiskelujen jälkeen Turkuun.

- Suosittelin Santeria keväällä NST:lle oman pätkäni jälkeen ja lopulta hän aloittikin kauden alkajaisiksi siellä hommat. Eri syistä johtuen yhteistyö kuitenkin kesän lopullta heillä päättyi. Toki saman tien ilmoitin Santerille, että jos elämäntilanne sallii, hän olisi hyvin tervetullut FBC Turkuun, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Perttu Kytöhonka.


Santeri.jpg





















Ajatus yhdessä valmentamisesta jäi muhimaan ajatuksiin ja lopulta Joulukuun puolivälissä asia sitten konkretisoitui, kun isä-Raatarilan pakettiauto toi Santerin muuttokuorman Kupittaalle.
- Syksyn mittaan olimme yhteyksissä, mutta tilanne oli aika avoin pitkään. Lopulta Santeri itse oli aktiivinen ja totesi haluavansa tänne Turkuun tulla ja se tietenkin oli tosi hieno uutinen meille, jatkoi Kytöhonka.

Josbassa ehti vuosien varrella kertyä kokemusta monenlaisista rooleista ja samalla mies ehti toimia myös urheiluakatemian valmentajana sekä ohjata fysiikkavalmennusta myös muiden lajien urheilijoille. Monipuolisesta taustasta ja intohimoisesta valmennusotteesta on varmasti paljon apua keltapaidoille.

- Santerista saamme koulutetun ja fiksun nuoren miehen mukaan BC:n toimintaan. Hän kuuluu siihen harvinaiseen porukkaan, joka on halunnut tehdä isoja päätöksiä elämässään salibandyn ehdoilla. Se kertoo jo itsessään siitä, että hän ottaa tämän homman tosissaan ja vakavasti. Luonnollisesti hän tulee olemaan iso laatua lisäävä tekijä tuossa meidän arjessamme ja näen siinä pelkästään positiivisia asioita niin itselleni kuin koko joukkueelle, päättää Kytöhonka.

kaksikko.jpg
Tämän viikon valmentajat ovat ehtineet totutella yhteistyöhön ja samanlainen innostus paistaa myös eteläsavolaisen silmistä:

-Hienoa, että tiet seuran kanssa kohtasivat ja oma arki mahdollisti tämän tässä kohtaa. Nyt kun on syksyn panostanut muihin asioihin ja seuraillut pelejä katsomosta, niin on samalla ollut hyvin aikaa sparrailla omia ajatuksia ja näkemyksiä. Innolla odotan, että pääsen auttamaan joukkuetta, kommentoi Raatarila itse siirtoaan.

Iso tekijä siirroille oli koko valmennusryhmässä, kun Pertun lisäksi myös Antti Hännisen kanssa ajatusmallit valmentamisesta on matchannut jo pitkän aikaa. Näitä ajatuksia on verkkokeskusteluissa työstetty jo hyvinkin syvälle ennen kuin on tiedetty varsinaisen yhteistyön alkamisesta.

-Itselle oli myös tärkeää päästä ympäristöön, jossa pystyn haastamaan ja kehittämään itseäni valmentajana. Pertun ja Antin tuntien pääsen nyt mukaan tiimiin, jossa rima pidetään korkealla ihan jo pelkästään valmennustiiminkin sisällä.


FBC-TURKU-TAPAHTUMAKUVA-221218-SOME-1920x1080.jpg

09.03.2019OTTELULEHTINEN LA 9.3. TIIKERIT -PUDOTUSPELIIN
01.03.2019RUNKOSARJA PÄÄTÖKSEEN PALOKASSA
22.02.2019Pohjoisen tuplaviikonloppu määrittelee kevään asetelmia
15.02.2019OTTELULEHTINEN LA 16.2. NURMON JYMY-PELIIN
12.02.2019OTTELULEHTINEN KE 13.2. ERÄVIIKINGIT AKATEMIA-PELIIN
08.02.2019Ottelutauko päättyy Ruskeasuolla
23.01.2019OTTELULEHTINEN TO 24.1. ÅIF-PELIIN
18.01.2019OTTELURUUHKA JATKUU TUPLAVIIKONLOPULLA
17.01.2019FBC Turun ja TPS:n välillä pelaajaliikennettä siirtorajan kynnyksellä
15.01.2019OTTELULEHTINEN KE 16.1. TOR-PELIIN

Siirry arkistoon »