Pohjoisen tuplaviikonloppu määrittelee kevään asetelmia

Share |
22.02.2019

Miesten edustusjoukkue matkaa viikonloppuna Ouluun, jossa isäntänä toimii LNM sekä Merikoski SBT. Ja kappas kummaa, Divari on äärimmäisen tiukka kun runkosarjaa on jäljellä kolmen ottelun verran.

Menneen viikon kahden kotiottelun tuoman neljän pisteen myötä Beeceen asetelmat Divarin sarjataulukossa ovat lähes muuttumattomat - kaikki on auki. Sarjasijoitus on jaettu kärkipaikka pelin vähemmän pelanneen Rangersin kanssa, mutta sijan seitsemän ÅIF on ainoastaan neljän pisteen päässä. Oulussa jaossa olevat kuusi pistettä ovat siis varmasti merkityksellisiä suuntaan tai toiseen.

Päävalmentaja Perttu Kytöhonka muistuttaa, että pudotuspelipaikkakin on vielä varmistamatta.

- Runkosarjan loppusuora on edessä ja kaikki on vielä meidänkin osalta auki. Voidaan voittaa runkosarja ja ymmärtääkseni on matemaattisesti mahdollista vielä pullahtaa ulos koko kevään huipennuksestakin.


***

Tammikuun lopun sukellus Tiikereiden vieraana herätti joukkueen kurssin lievään nousuun ja keltaiset ovat jääneet viimeisessä viidessä pelissään vain kerran pisteittä. Syyskauden voittoputken kaltaista lentoa ei ole kuitenkaan tämän vuoden puolella nähty, vaan esityksissä on ollut enemmän heilahtelua.

- Tämän vuoden puolella pelit eivät ole olleet pelkkää rallattelua. Siihen on ihan loogiset syyt, jotka vaan kertovat meille että matka on vielä pitkä ennen kuin voimme puhua itsestämme kovana kilpaurheilujoukkueena. Laadukkaat joukkueet eivät synny pelkästään siirtomarkkinoiden kautta. Joskus unohdamme arvostaa jatkuvuutta ja pitkäjänteistä, päämäärätietoista työtä, joka kuitenkin on kaikkien menestyvien ja laadukkaiden joukkueiden takana, muistuttaa Kytöhonka.


Pudotuspelit ovat erityisesti Divarissa lyhyt rykäisy ja tasaisessa sarjassa niin sanottu päivän kunto on isossa roolissa. Yksi keltapaitojen selkeä kehityskohde kevättä kohden on kolmannet erät ja otteluiden loput.

Kytöhonka muistuttaa, että joukkueen iskukykyä arvioitaessa on olennaista katsoa muutakin kuin sarjataulukkoa ja yksittäisten ottelujen tilastoja.


- Vaikeuksista huolimatta, jos käännämme asian positiiviseksi, tietynlainen sitkeys meissä kuitenkin on ollut nähtävissä. Vaikka tuossa olen kritisoinut meidän kykyä pitää johtoasemasta kiinni kolmansissa erissä ja olemme siihen aika monta pistettä menettäneet, koko runkosarjassa olemme pelanneet vain yhden ottelun, jossa emme pelanneet realistisesti kolmesta pisteestä ja se pelattiin syksyllä Torin vieraana. Minulle se tarkoittaa sitä, että pelaamme voitosta joka kerta.


***


Lauantain vastus LNM kävi syyskaudella Kupittaalla toteamassa Beeceen vahvemmaksi lukemin 8-6. Keltaiset johtivat ottelun puolivälissä jo lukemin 6-1, mutta aktiivista salibandyä pelaava LNM osoitti vaarallisuutensa nousemalla lopussa vielä taistelemaan voitosta toisen erän lopun ja kolmannen erän vahvojen esitysten ansiosta.

- Pidän ja olen pitänyt Limingan Niittomiehiä yhtenä suosikeista tämän kauden sarjassa. Joukkue on pysynyt yhdessä ja tehnyt fiksua työtä pidempään. Siellä on juuri sitä jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä, jota tuossa edellä peräänkuulutin. Se on, toisin kuin moni muu tässä sarjassa, lähtenyt jo edellisinä kausina kehittämään tekemistään pelaavuuden ja aloitteellisuuden kautta inhorealismin sijaan ja se alkaa näkymään, kertaa Kytöhonka vastustajaa.

Kolmen ottelun voittoputkessa tiukasti kotietua tavoitteleva joukkue on yhden pelin vähemmän pelanneena kolme pistettä Beeceetä perässä. Pelaajisto on tasaisen vahva ja siitä osoituksena jo 12 pelaajaa on rikkonut kymmenen tehopisteen rajan. Viiden pistemiehen kärjestä löytyy Eerik Lukkari (18+7), Juho Laurila (11+9), Niko Pelkonen (9+11), Joona Viiltola (15+4) sekä Matti Heikkinen (9+10). Nuori Aki Karjalainen on pelannut tolppien välissä lähes kaikki joukkueen ottelut torjuntaprosentin ollessa 79,39.
Kytöhonka näkee, että ottelun alkuasetelma eroaa useimmista tämän kauden koitoksista.

- Meidän kannalta on hienoa lähteä pitkälle vieraspelimatkalle pienenä altavastaajana kovassa iskussa olevaa kovaa kotijoukkuetta vastaan. Usein on pelit menneet siihen, että meidän pitää yksin vastata siitä pelaavuudesta, mutta Niittareita vastaan tätä ei tarvinne pelätä.


***


Sunnuntain vastus Merikoski SBT löytyy sarjasta sijalta 10 ja tähtäin on varmasti pudotuspeleissä, jonne matkaa on yhden ottelun vähemmän pelanneena joukkueena vain viisi pistettä. Pudotuskarsintojen välttäminenkään ei ole vielä kirkossa kuulutettu, joten panoksia sarjanousijalla riittää viikonloppuun lähdettäessä, erityisesti kun takana on neljä perättäistä tappiota.


- Merikoskella on luonnollisesti isot panokset kun se voi pelata itsensä vielä pudotuspeleihin, mutta voi jatkaa kevättä playouteissakin, avaa Kytöhonka asetelmia.
Merikosken syyskauden Turun vierailu ei mennyt aivan suunnitellusti, kun huippuvireinen Beecee niputti oululaiset peräti 15-2. Nyt edessä on kuitenkin täysin uusi asetelma, kun terävästi vastaan hyökkäävä joukkue hamuaa arvokkaita pisteitä kotikentällään. Aivan Divarin pistepörssin voitosta taisteleva tutkapari Vesa Heikkinen (14+32) & Mika Heiskanen (29+13) on vastannut isolta osin Merikosken tehoista Niko Shnoron (16+8) ja Roope Koistisen (11+3) kompatessa kaksikkoa. Kotijoukkueen ykköskentän kanssa saa olla siis Beeceekin luonnollisesti erittäin tarkkana. 



Peli kerrallaan mennään, painottaa Kytöhonka kommenteissaan.


- Minulla on ollut aina sellainen tapa lähestyä tuplaviikonloppuja, että kaikki ajatukset laitetaan ensin siihen lauantaihin ja sen jälkeen meillä on joukkueen kanssa yhteistä aikaa virittäytyä toiseen peliin. Merikoski SBT kohdattiin syyskauden päätteeksi kotona ja tuolloin varmaan nähtiin meidän osaltamme sellaista “Peak” -suorittamista toistaiseksi tällä kaudella. Siinä vireessä emme ole olleet sittemmin, mutta sitä haetaan.


***

Viikonlopun aikataulut:

La 23.2. klo 18 LNM – FBC Turku, Kempelehalli, Kempele
Su 24.2. klo 18 Merikoski SBT – FBC Turku, Kastellin monitoimitalo, Oulu

Tiedotamme lisäksi, että Sami Tuomisen EräViikingit Akatemia -pelissä tahattomassa kontaktitilanteessa loukkaama polvi vaatii leikkaushoitoa ja näin ollen Tuomisen kausi päättyi valitettavasti ennen aikojaan. Toivotamme Samille tsemppiä kuntoutukseen!


LNM_PELIN_KUVA.jpg


09.03.2019OTTELULEHTINEN LA 9.3. TIIKERIT -PUDOTUSPELIIN
01.03.2019RUNKOSARJA PÄÄTÖKSEEN PALOKASSA
22.02.2019Pohjoisen tuplaviikonloppu määrittelee kevään asetelmia
15.02.2019OTTELULEHTINEN LA 16.2. NURMON JYMY-PELIIN
12.02.2019OTTELULEHTINEN KE 13.2. ERÄVIIKINGIT AKATEMIA-PELIIN
08.02.2019Ottelutauko päättyy Ruskeasuolla
23.01.2019OTTELULEHTINEN TO 24.1. ÅIF-PELIIN
18.01.2019OTTELURUUHKA JATKUU TUPLAVIIKONLOPULLA
17.01.2019FBC Turun ja TPS:n välillä pelaajaliikennettä siirtorajan kynnyksellä
15.01.2019OTTELULEHTINEN KE 16.1. TOR-PELIIN

Siirry arkistoon »