Edustusjoukkueen kausi käyntiin kahden uudistuneen joukkueen kohtaamisella

13.09.2019

Beeceen miesten edustusjoukkue aloittaa divarikautensa lauantaina 14.9. Nurmossa. Kentällä on kaksi uudistunutta ja kesän aikana vahvistuksia saanutta joukkuetta, jotka toisaalta jatkavat niiltä pohjilta mihin viime kaudella viimeisen ottelun jälkeen jäivät.

Miesten edustusjoukkue lähtee kauden ensimmäiseen otteluunsa uudistuneena, mutta kuitenkin edellisen kauden askelmerkein. Päävalmentaja vaihtui kauden päätteeksi Perttu Kytöhongasta jo viime kaudella valmennusryhmässä olleeseen Santeri Raatarilaan ja pelaajistossakin tapahtui liikehdintää, mutta tulevaa kautta voidaan silti pitää käynnissä olevan projektin vuotena numero kaksi.

Lähtijöiden listakin on mittava, mutta etenkin Aku Kuikan (TPS), Jaakko Hautamäen (TPS), Eero Säylän (TPS), Niklas Niirasen (TPS), Teemu Aaltosen (TPS), Antti Hopeanaulan (SalBa) sekä Ere Laitimon (NST) toimesta joukkuetta voidaan pitää selkeästi vahvistuneena. Suurin osa tulijoista on myös entuudestaan tuttuja seuran omia kasvatteja, joten joukkue lähtee uutta kautta kohti myös mukavasti yhteen hitsautuneena. Pelitapaa on jalostettu viime kauden pohjalta eteenpäin ja kaukaloon saadaan monipuoliseen peliin kykenevä ryhmä, jolla on takana varsin ehjä harjoituskausi.

Sokka.jpg

Myös Nurmon Jymy uudistui tosiaankin kesän aikana, mutta myös se jatkaa kuitenkin saman rungon voimin ex-Beecee Jarmo Eteläahon luotsaamana. Joukkue on tullut kolmen viime divarikautensa aikana tunnetuksi tiiviistä puolustuspelaamisesta ja tehokkaista vastahyökkäyksistä, ja nämä varmasti toimivat runkona myös tulevan kauden pelaamisessa. Nurmolaisten viime kausi ei ollut haastavan syyskauden myötä kahden aiemman kauden veroinen, mutta joukkuetta on jälleen veikkailtu sarjan kärkikahinoihin ja menestyksennälkää ei viime kauden jälkeen varmastikaan puutu.

Tärkein nimi joukkueen pelaajalistassa on varmastikin kapteeni Hannu Palomäki, joka saapui kesken menneen kauden takaisin Jymyn riveihin kääntämään joukkueen kurssia. Tämän lisäksi tulijapuolelta mainittakoon kokenut nelikko Arttu Kukko, Joona Kukko, Erik Härkönen sekä Ville Rynnäs.

HAMY.jpg

Viime kauden keskinäiset ottelut menivät tasan 1-1 molempien joukkueiden napatessa vierasvoitot. Voittoja on keskinäisissä napattu viime vuosina muutenkin melkeinpä vuoron perään. Jymy on erityisen hyvä joukkue hyödyntämään vastustajiensa virheet, joten keltaisten otteiden on oltava laadukkaita heti ensimmäisen ottelun ensimmäisestä aloituksesta lähtien.


Päävalmentaja Raatarila odottaa heti kauden avausottelun olevan laadukasta salibandyä.


- Nurmon Jymy on menneillä kausilla osoittanut olevansa varsin inhottava vastustaja. Mielestäni on vain mukava, että sarja käynnistyy heti haastavalla vierasottelulla ja joudumme saman tien kovaan testiin. Tunnelmat ovat rauhallisen odottavaiset ja vaikka kyseessä onkin ensimmäinen tosipeli, niin uskon, että lauantaina nähdään Nurmossa tasokas Divariottelu.


Lisää päävalmentajan ajatuksia videomuodossa täältä.


NJ – FBC Turku 14.9. klo 16.00, Nurmon Liikuntahalli. Tulospalvelu

HUOM! Ottelu, kuten kaikki muutekin keltaisen sukellusveneen kauden divarimatsit, on nähtävissä livestreamista Solidsport-palvelun kautta, tilausohjeet löydät täältä.

FBC-TURKU-TAPAHTUMAKUVA-EV-AKAT-2019.jpg

21.10.2019OTTELULEHTINEN KOOVEE JA PIRKAT -PELEIHIN
17.10.2019FBC Turku nousi Suomen kymmenen suurimman salibandyseuran joukkoon
12.10.2019TUPLAVIIKONLOPPU TIEN PÄÄLLÄ
06.10.2019OTTELULEHTINEN SU 6.10. JOSBA -OTTELUUN
02.10.2019OTTELULEHTINEN TO 3.10. M-TEAM -OTTELUUN
18.09.2019OTTELULEHTINEN KE 18.9. EV AKATEMIA -OTTELUUN
13.09.2019Edustusjoukkueen kausi käyntiin kahden uudistuneen joukkueen kohtaamisella
11.09.2019Beecee on valmiina Divariin
11.09.2019Solidsport näyttää kaikki Divariottelut
01.09.2019KAUSIKORTIT MYYNNISSÄ NYT

Siirry arkistoon »