Kauden avauspisteet jäivät vielä haaveeksi

Tikkurilan Tiikerit – FBC Turku 9 – 3 (1-1, 6-1, 2-1)

FBC Turku lähti syksyn kolmanteen otteluunsa metsästämään kauden avauspisteitä, mutta myös tällä kertaa tehtävä osoittautui haastavaksi ja täydet kolme pistettä jäivät Vantaan Tikkurilaan lukemin 9-3.

Beecee lähti ensimmäiseen erään hyvällä jalalla, ja vaikka pallo pysyi erän alkupuoliskon ajan pääasiassa Tiikerien hallussa, vei kapteeni Verneri Tuononen kauden ensimmäisellä osumallaan turkulaiset johtoon, kun pelikello oli vanhentunut reilut kuusi minuuttia. 

Kuitenkin vajaat neljä minuuttia myöhemmin Tiikerit tasoitti pelin. Beecee pääsi pelaamaan erän toisella puoliskolla ylivoimaa kaksikin kertaa, mutta maaleitta. Erätauolle lähdettiin lukemista 1-1.

Toinen erä alkoi Beeceen kannalta vauhdikkaasta, kun Jooa Höglund iski tilanteeksi 1-2 Daniel Diasin syötöstä. Johtoaseman iloa ei kuitenkaan tälläkaan kertaa kestänyt kauaa, sillä Tiikerit tasoitti pelin vain reilu minuutti edellisestä.

Tämän jälkeen tikkurilaiset menivätkin menojaan. Kun erää oli pelattu noin puolet, Tiikerit johti peliä jo 5-2. FBC Turun toisen erän tuskaa pahennettiin vielä kahdella lisäosumalla ja päätöserään lähdettiin kotijoukkueen vankasta 7-2-johdosta.

Beecee paransi peliään viimeiselle kaksikymmentäminuuttiselle, mutta turkulaisten erän ainoa maali syntyi ajassa 47:36 Lenni Kemppaisen lavasta. Osuman syötti Beeceen toisen maalin tehnyt Höglund, jolle pisteet olivat kauden ensimmäiset.

Tiikerit kaunisteli lukemia vielä kahteen otteeseen ja voitti ottelun lukemin 9-3.