Aaro Ollikainen lupaa tasaista ja vauhdikasta karsintasarjaa!

FBC Turun kauden tärkeimmät pelit lähtevät käyntiin lauantaina, kun jo pitkään tiedossa olleet F-liigakarsinnat starttaavat Kupittaalla aina sytyttäviä Karhuja vastaan. Porilaisjoukkueita kohdatessa on aina voimassa viihdetakuu, kun peleissä tuntuu aina sattuvan ja tapahtuvan tunteiden läikkyessä. Tuomaritkin tuntuvat porilaisilta aina saavan oman osansa, kun koko karhulauma prässää raitapaitoja verbaalisesti läpi pelin. Satakunnan paikallislehti on ehtinyt kauden aikana kirjoitella huonosta hengestä joukkueen sisällä ja divarin runkosarjakaan ei ollut mitään riemumarssia, mutta tällaiset seikat tuntuvat tekevän porilaisjoukkueista yleensä vain sitkeämpiä ja kettumaisempia.



FBC Turun runkosarjan parhaalle pistemiehelle Aaro Ollikaiselle on tässä sarjassa mukana erityislatausta, kun Porista kotoisin olevana hän kohtaa nyt joukon vanhoja pelikavereitaan. Aaron omia mietteitä tulevasta sarjasta voit lukea tästä alta.


Miltä tuntuu kohdata kasvattajaseurasi F-liigakarsinnoissa?
– No tietysti hauskaa kohdata vanhoja tuttuja pitkästä pitkästä aikaa ja taidan palata ensimmäistä kertaa Urheilutalolle sitten vuoden 2019. Kiva lisäbuusti itselle ja odotan kovasti!

Millainen ottelusarja meille on luvassa?
– Varmasti tasainen ja vauhdikas. Karhut ovat erittäin vaarallinen vastahyökkäysjoukkue eikä selkien suoristelulle ole mitään varaa.

Mitkä asiat tulevat ratkaisemaan tästä sarjasta jatkoon menijän?
– Se kumpi haluaa enemmän ja tekee töitä omalle logolle! Camoon Beecee!

*** *** *** *** ***

Otteluohjelma sarjassa FBC Turku – Karhut (paras viidestä -sarja):

La 18.03.2023 15:00 Kupittaan ph FBC Turku – Karhut
Su 19.03.2023 14:00 Porin UT Karhut – FBC Turku
To 23.03.2023 18:30 Kupittaan ph FBC Turku – Karhut

Tarvittaessa:

Pe 24.03.2023 18:30 Porin UT Karhut – FBC Turku
Su 26.03.2023 15:00 Kupittaan ph FBC Turku – Karhut

Liput ennakkoon Tiketistä

Yksittäislippu 14,00 €
Opiskelijat, eläkeläiset ja lapset (7-15 v.) 7,00 €
Lapset alle 7v. ilmaiseksi.

FBC Turun jäsenkortilla sekä kausikortilla vapaa sisäänpääsy myös F-liigakarsintojen kotiotteluihin. FBC Turun jäsenen mukana tuleva huoltaja 7,00 €