Antti Vuorisen hattutemppu siivitti helpottavaan voittoon Jyväskylässä

O2-Jyväskylä – FBC Turku 4-6 (2-2, 1-3, 1-1)

Beeceellä oli kaksi tappiota niskassaan, kun joukkue saapui sunnuntaina Jyväskylään. Kotijoukkue O2 puolestaan oli lauantaina ottanut kauden avausvoittonsa, joten helppo iltapuhde ei ollut luvassa. Ja tuskaistahan oli myös sunnuntaina sekä samoja ongelmakohteita oli pelaamisessa kuin aiemminkin viikolla. Eli jälleen vastustajan maalipaikoista tuli lähes kaikki omista sösseistä. Erikoistilannepelaaminen muodostui nyt pyhäpelin ratkaisuksi, kun Beecee teki kaksi ylivoimamaalia kotijoukkueen nollaa vastaan. Illan turkulaissankariksi nousi Antti Vuorinen, joka nakutti toiseen erään puhtaan hattutempun.



Beecee sai peliin lentävän lähdön, kun kolmoskenttä avausvaihdossaan värkkäsi peliin avausosuman. Aleksi Havia nosti terävästi pakin paikalta ja laukoi pallon voimalla takayläkulmaan. Valitettavasti O2:n vastaus tuli heti seuraavaan vaihtoon ja tämän viikon trendin mukaisesti vastahyökkäyksestä. Tämän jälkeen peli hieman passivoitui puolin ja toisin. Seuraavaa maalia saatiin odotella miltei kymmenen minuuttia, kunnes Kasperi Kantonen pääsi rokottomaan vanhaa seuraansa vastahyökkäysmaalilla. Valitettavasti kotijoukkueen kuitti taas melkein heti perään ja lienee turha mainita mistä. No vastahyökkäyksestä tietenkin. Erän loppuun Beecelle vielä pari maukasta paikkaa mennä uudelleen johtoon, mutta 2-2 tasalukemissa päädyttiin ekalle hodaritauolle.

Toisen erän alkuun Beeceellä turhaa leikkimistä pallon kanssa omissa, joka johtaa jäähyn arvoiseen rikkeeseen. Nyt onnistuttiin nollaamaan kotijoukkueen vaarallinen ylivoima ja heti perään puolestaan tuomarin käsi pystyyn O2:n jäähyn merkiksi. Pitkä pyöritys siirretyn rangaistuksen aikana ja lopulta Elias Siira löytää keskeltä Antti Vuorisen, joka laukoo turkulaiset johtoon. Jälleen kerran valitettavasti seuraava vaihto tuo tasoituksen, kun nyt pallo hukkuu puolestaan omissa ja kokenut Joni Lempinen tasoittaa maalin edestä pelin 3-3 lukemiin.



Erän puolivälin juuri ylittyessä Aaro Ollikaisen poikkari löytää oikeaan laitaan vapaaksi jätetyn Antti Vuorisen ja tämän laukaus voimalla etuyläpesään. Nyt ei sama kaavassa omissa soimisesta onneksi toistunut, vaan kotijoukkue sortuu jäähyyn. Ylivoimalla Aleksi Havia tarjoilee jälleen keskustaan ja Mynämäen miehen puhtaalla hattutempulla karataan kahden maalin karkumatkalle. Toisen erän lopussa molemmille vielä pari hyvää maalipaikkaa, mutta 3-5 johdossa päästiin päätöserään.

Kolmanteen erään kotijoukkue tuli aktiivisemmalla karvauksella, kuten oli odotettavissa. Beecee pystyi kuitenkin rauhallisella pallonsiirtelyllä hallitsemaan pelivälinettä ja samalla välttämään päästä päähän rallia, joka olisi varmasti ollut O2:n etu tässä vaiheessa. Näin päästiin aina erän seitsemännelle peliminuutille asti, kunnes harmittava hassi omissa ja ampparit maalin päähän. Heti perään vielä jäähy ja kennokyljet pääsi hakemaan tasoitusta. Ja kuten sanottua, niin alivoimapelaaminen oli sunnuntaina laadukasta ja jäähy kestettiin.



Pelattiin jo viimeistä kolmea minuuttia pelissä, kun Elias Siira nostaa rohkeasti vasenta kaistaa ja laukoo kaukaa. Pallo osuu takatolpaan jonne rynnännyt Sami Tuominen kaapii karat sisään. Kotijoukkue ottaa aikalisän ja veskan penkille. Kuusvitonen pyörii vallin mallikkaasti, mutta Aleksi Sillantaka turkulaismaalilla torjuu varmasti amppareiden vaaralliset laukaukset joita lähtee monipuolisesti kanteista ja poikkareista. Viimeisellä minuutilla Vuorinen pääsee rankkarista hakemaan vielä illan neljättä osumaa, mutta tuloksetta. Viimeiset sekunnit nyhrätään kotijoukkueen maalin takana ja lopulta helpottava summeri nostaa tummansinikeltaisten kädet ylös voiton merkiksi.

– Taisteluvoitto. Ensimmäinen erä ihmeteltiin hieman, mutta hyvä parannus toiseen erään. Olen tyytyväinen peittojen määrään ja av-pelaamiseen. Edelleenkin kaveri rankoo vain ja ainoastaan meidän virheistä. Kurinalaisuutta lisää niin hyvä tulee, kommentoi helpottunut FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors pelin jälkeen.



Tuleva viikko tuo onneksi sairastuvalta pelaajia takaisin kokoonpanoon ja päästään myös harjoittelemaan laadukkaasti ennen lauantain kotipeliä Hawksia vastaan, jossa on tuplapanos kun ottelussa ratkotaan myös Suomen Cupin jatkopaikka.

– Aikamoiset härkäviikot takana. Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa harjoittelemaan normaalisti ja loukkejakin saadaan takaisin kokoonpanoon. Tekemistä on vielä paljon, ja senhän takia me harjoitellaan. Mennään eteenpäin, jatkoi Stenfors.

SEURAAVA KOTIOTTELU: