Beecee hakee sarjan toisen voiton Tampereelta

Koovee – FBC Turku 5-8 (3-2, 0-3, 2-3)
Otteluvoitot 1-2

F-Liigakarsintasarjan kolmaskin kohtaaminen Kooveen ja FBC Turun välillä oli yhtä monivaiheinen kuin kaksi ensimmäistä. Molemmat joukkueet sortuivat nyt ehkä vieläkin enemmän karkeisiin virheisiin josta rokotettiin heti ja armotta. Pelin kulku oli melkoista vuoristorataa, kun ensin Koovee karkasi avauserässä 3-1 johtoon, vaikka ei peliä nyt mitenkään hallinnutkaan. Beecee punnersi toisessa erässä rinnalle ja ohi Teemu Aaltosen hyökkäysketjun tehoilla, jossa Lauri Laine nakutti hattutempun reilussa vartissa. Päätöserään päästiin 5-3 johdossa ja siinäkin ekalla kympillä peli oli täysin kontrollissa, mutta valitettavasti tehotonta. Synkkä minuutti pelimiehen kympin alkaessa ja kotijoukkue tulee kahdella salamamaalilla tasoihin. Onneksi ei nyt panikoitu ja löytyy vielä yksi lisävaihe koneesta. Ere Laitimo jatkoneppaa maalin edestä voittomaalin Antti Hopeanaulan samalaisesta syötöstä vajaa viisi minuuttia ennen loppua. Koovee ottaa vielä aikalisän ja maalivahdin pois, mutta uhrautuva turkulaispuolustus kestää ja Jussi Hoikkalan nostaessa pallon tyhjiin puolitoista minuuttia ennen täyttä aikaa, niin peli oli sitten siinä. Lauri Laine pääsi vielä kaunistelemaan loppulukuja illan neljännellään myös tyhjiin.



– Iso henkinen voitto. Hyvää taistelua koko joukkueelta. Kaikilta kolmelta viisikolta laadukasta tekemistä, erityisesti puolustussuuntaan. Lauantaina iso ottelu kotiluolassa, on tämä pleijariaika kyllä uskomattoman hienoa aikaa. Nukutaan jälleen yön yli, ja huomenna kello soi noin klo. 8.00 ja focus kohti lauantaita, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors paluumatkalla bussissa.

Pelillisesti tämä kolmas peli oli Beeceeltä ottelusarjan tasapainoisin esitys, mutta pikku lapsukset pitivät Kooveen mukana pelissä. Kolikko olisi yhtä hyvin voinut kääntyä myös kotijoukkueen puolelle, joten todella tyytyväinen pitää olla voitosta ettei lapsukset maksaneet liikaa. Sarja on kuitenkin vielä pahasti kesken ja lauantaille pitää parantaa paljon, jotta saadaan sarja poikki kotiyleisön edessä. Kliseisesti voidaan muistuttaa, että katkaisupeli on aina se kaikkein haastavin.