Beecee hassutteli Vantaan bussin nurin

FBC Turku – SB Vantaa 13-7 (4-2, 7-2, 2-3)

SB Vantaa tuli parkkeeraamaan bussiaan keskiviikkona Kupittaalle, mutta kotijoukkue oli päättänyt nyt toisin. Vieraiden pelisuunnitelma suli käytännössä heti alkuunsa, kun keltashortsit Sami Tuomisen ohjauksella pääsi edelle jo toisella minuutilla. Vaikkakin Vantaa vielä kertaalleen tuli tasoihin näytti Beecee jo avauserässä kuka määrää tänään tässä kaukalossa. Kahden erän jälkeen lukemat oli jo tylyt 11-4 ja päätöserästä muodostui lähinnä muodollisuus, jossa vieraat pääsivät myös mukaan kun kotijoukkue hölläsi jo kaasulta.

Tämän illan perusteella ei ainakaan kukaan voi huudella somessa, että olipa tylsää kun sen verran kovan ilotulitulituksen kotijoukkue nyt järjesti. Ykkösketju Miikka Sokka (2+3), Matias Kallio (1+3) ja Antti Vuorinen (2+0) oli tehokkain osasto, mutta tänään onnistumisia tuli laajalla rintamalla, kun kaiken kaikkiaan tusinan verran pelaajia pääsi tehopisteiden makuun.

Viiteen päivään kolme peliä on kova rypistys amatöörilajissa ja nyt joukkue pääsee ansaitulle viikon tauolle yhdeksän pistettä rikkaampana. Seuraavat kaksi keskiviikkoa kuluu Helsingissä, kun ensin käydään Rusan bussivarikolla M-Teamin hornankattilassa ja sitten seuraavalla viikolla Mosalla EräViikingit Akatemian vieraana.



FBC Turun päävalmentaja Santeri Raatarilan kommentit pelin jälkeen:

– Kolme peliä viiteen päivään on fyysisesti sekä henkisesti varsin tiukka rutistus ja niistä lähtökohdista 13 maalia tälle illalle on kyllä kova suoritus. Etenkin kaksi ensimmäistä erää jatkettiin sitä hyvää tekemistä mikä meillä olikin ollut jo kahdessa aikaisemmassa pelissä ja esitettiin jälleen varsin tasapainoista pelaamista kentän eri puolilla. Kaikki toiminta kun tapahtuu aina suhteessa vastustajaan ja peli tarjoaa aina milloin minkäkin näköisiä haasteita, niin näissä ensimmäisissä peleissä on kyllä pystytty noita haasteita selvittämään varsin hyvin tällä viisikoiden yhtenäisellä tekemisellä pelin eri vaiheissa. Tästä on mukava lähteä viilailemaan eteenpäin.