Beecee jyräsi yli Ampparilentueen

FBC Turku – O2-Jyväskylä 10-7 (2-0, 5-2, 3-3)

FBC Turku otti toisen peräkkäisen voiton ja vankisti asemiaan Divarin kärjessä, kun O2-Jyväskylä kaatui Kupittaan lauantai-illan maali-iloittelussa 10-7 loppulukemin. Beecee hallitsi kenttätapahtumia läpi ottelun ja olisi voinut paketoida pelin jo hyvissä ajoin, mutta nyt oma huolellisuus pallon kanssa ei ollut keskiviikon Rangers-pelin tasolla ja tämä tuotti jatkuvasti vieraille vastaiskupaikkoja joka käytännössä piti O2:n mukana pelissä.

Varovaisen alkuun jälkeen isännät ottivat ohjat käsiinsä ja olisi voinut pistää homman pakettiin jo avauserässä, mutta vielä tässä vaiheessa loistavasti pelannut maalivahti Tommi Kauppinen piti vieraat mukana pelissä. Vasta hyvin pyörinyt ylivoimapeli tuotti tulosta, kun Miikka Sokka painaa flipperipallon verkkoon vartin pelaamisen jälkeen. Antti Hopeanaula tekee erän loppuun 2-0 maalin vastahyökkäyksestä taukoluvuiksi.

Toisen erän alkuun vieraat saivat kaipaamansa kavennuksen, mutta tämä ei kotijoukkueen tekemistä juurikaan hetkauttanut. Keltashortsiset loivat vaarallisia paikkoja liukuhihnalta, mutta valitettavasti nyt molempiin kenttäpäätyihin. Onneksi oma viimeistely oli nyt siinä kunnossa, että viisi maalia vastustajan kahta vastaan ratkaisi käytännössä pelin voitosta ennen päätöserää. Kuumin lapa oli nyt Saku Hirmastolla, joka takoi hattutempun keskimmäiseen kakskytminuuttiseen.

Vieraat ymmärrettävistä syistä nostivat päätöserässä karvauksen tasoaan, joka käytännössä johti vain siihen, että kotijoukkue pääsi kääntämään jatkuvasti vaarallisia ylivoimahyökkäyksiä. Näistä iskettiinkin toki lisäosumia, mutta vastapainona pidettiin kaveria mukana pelissä oman huolimattomuuden ansiosta. Isoimman uhan viime kauden tapaan O2 pystyi luomaan vasta ilman veskaria pelaten ja tämän ansiosta myös pääsivät kaunistelemaan loppulukemia siedettävämpään suuntaan.

Sunnuntai on isänpäivä, mutta myös pelipäivä, kun Liminan Niittomiehet saapuvat Kupittaalle Beeceen vieraaksi klo 18.00 alkavaan kamppailuun.

FBC Turun päävalmentaja Santeri Raatarilan kommentit pelin jälkeen:

– Mukava pelata, kun vastustajakin on hyvä. Heti alusta asti tuntui olevan hyvä lataus molemmin puolin ja näki, että pelistä tulee hyvä Divari-kamppailu.

– Pääsimme toisen erän alussa useamman maalin johtoasemaan, jonka pystyimmekin säilyttämään ottelun loppuun asti. Tätä ei kuitenkaan voida jäädä sen kummemmin tuulettelemaan, vaan ajatukset täytyy kääntää jo täysin kohti huomista LNM-ottelua.