Beecee kiri vikalla kympillä voittoon Josbasta

FBC Turku – Josba 6-3 (0-0, 2-1, 4-2)

FBC Turulla oli alla kaksi vaikeaa tappiollista ottelua ennen sunnuntain alkuiiltapäivän Josba-kohtaamista. Molemmissa kaava oli ollut hyvin samankaltainen, joissa alun tehoton hallinta oli saanut homman tuskaiseksi ja kaveri oli pyyhältänyt ohitse. Nyt pelissä oli sama kaava toistumassa, mutta nyt Beeceen ykköskenttä: Kallio-Sokka-Vuorinen-Hopeanaula-Peltola otti homman haltuunsa pelimiehen kympillä, jossa se latoi neljä maalia ja käänsi pelin.

Josba pelasi lauantaina Vantaalla ja ei ollut nyt yllätys että valmentajavelho Antti Ruokonen oli valinnut ryhmälleen suht passiivisen pelitavan, vaikka työkalupakista löytyy nykyisin myös sellainen prässäävämpi versio. Avausmaalia saatiin ottelussa odottaa melkein puoliväliin asti ja tämä syntyi Aku Kuikan lavasta. Antti Hopeanaula runnoo maalin edestä kotijoukkueen toisen maalin, mutta vielä toisen erän loppuun kolmoskentälle sattuu pieni lapsus josta Josba tulee kavennusmaalilla mukaan peliin.

Päätöserän alku oli kotijoukkueelle synkkä ja alkoi näyttämään taas vaikealta, kun Josba kahdella peräkkäisellä osumalla kuudennella minuutilla siirtyi ekaa kertaa johtoon ottelussa. Onneksi nyt joukkue ei myynyt nahkaansa niin helpolla ja pienellä kokoonpanon tiivistyksellä saatiin homma näppeihin taas nopeasti. Ykköskentän puolustaja Antti Hopeanaula otti tässä vaiheessa vahvaa roolia syöttämällä kaksi seuraavaa maalia ja pohjustamalla vielä kolmannenkin. Maalintekijöinä Matias Kallio, Joni Peltola ja Antti Vuorinen. Peltola osuu lopuksi vielä toistamiseen, kun oman maalin edestä lähetetty pallo valuu tyhjään Josba-maaliin ja sinetöi voiton.

Summerin soidessa pystyi helpotuksen tunteen lukemaan kotijoukkueen kasvoilta. Parin tahmasen pelin seuraksi meinasi tulla kolmaskin, mutta onneksi nyt joukkue näytti luonnettaan ja raapi voiton vaikeuksien kautta. Vieläkään ei ryhmä valitettavasti pääse lepäämään, kun jo maanantaina matkataan Suomen cupin peliin Keravalle. Seuraava sarjapeli on edessä vajaan kahden viikon päästä lauantaina, kun Karhut tulee kylään Kupittaalle.

FBC Turun päävalmentaja Santeri Raatarilan kommentit pelin jälkeen:

– Ensinnäkin on hienoa palata taas takaisin voittojen tielle ja pisteille. Vaikka tässä maailmantilanteessa ei todellakaan pitäisi valittaa kovasta otteluruuhkasta, niin siitä huolimatta tämä poikkeuksellisen kova tahti on kyllä haastanut meitä sekä fyysisesti että henkisesti kaiken muun arkikuorman lisäksi. Haluankin kiittää joukkuetta siitä hyvästä ja yhtenäisestä ilmeestä millä tänään vedettiin läpi ottelun. Erityisesti loppuhetkien puolustaminen oli meiltä todella uhrautuvaa ja sitoutunutta tekemistä.