Covid-19 ohjeistukset

Muistutuksia koronan varalta

Pyydämme että jokainen joukkue suhtautuu asian vaatimalla vakavuudella, tilanteen vaatimilla varautumiskeinoilla ehkäisemään covid19 leviämistä. Meitä tulee olemaan iso ihmismäärä kahdella hallilla viikonloppuna. Joukkueiden tärkeät SM-karsinnat ovat viikko tai kaksi turnauksen jälkeen, tehdään yhdessä parhaamme että kausi alkaa terveissä merkeissä.

  • Saavutaan paikalle ehdottoman terveinä. Joukkueen johto tuplatarkastaa pelaajien ja toimihenkilöiden terveystilanteen ennen hallille saapumista.
  • Pidämme terveydenhuollon ohjeistuksien mukaisesti kirjaa paikalla olijoista. Joukkueiden pelaajalistat on jo toimitettuna. Molemmilla halleilla on ”vieraskirja” johon toivomme jokaisen fanin ym. kirjoittavan nimensä ja puhelinnumeron sekä sähköpostiosoitteen. Tietoja säilytetään kaksi viikkoa ja hävitetään sen jälkeen. Tiedot kerätään vain koronan vuoksi.
  • Molemmilla halleilla on käsidesipisteitä sekä käsien pesumahdollisuus. Toivomme myös että joukkueet varautuvat omilla käsidesillä. Maskien käyttö on luonnollisesti sallittua.
  • Hallien pintoja siivotaan säännöllisesti. Huolehditaan myös omat roskat roskiksiin.
  • Molemmille halleille on määritelty yleisö-/pelaajamäärille rajat, Salibandy Areenalla 300, Sport Gardenilla 180 ihmistä yhtä aikaa sisätiloissa. Määrät on suhteutettu hallien koon mukaan mahdollistamaan turvaetäisyydet. Toivommekin että joukkueet pyrkivät välttämään ”tarpeetonta notkumista” sisätiloissa, käytännössä niin että sisätiloissa olisivat vai pelaavat joukkueet sekä ottelua oikeasti seuraavat katsojat. Pelitauoille toivomme että joukkueet järjestäisivät ”omaa ohjelmaa” ulkona.
  • Halleilla on selkeitä ”pullonkauloja” joihin helposti muodostuu jonoja. Sisätilojen buffeteissa toivomme että ostosten jälkeen välittömästi siirrytään syrjään tai ulos pöydän antimista. Wc-tilat aiheuttanevat jonoja, pyritään pitämään turvaetäisyydet. Pyydämme joukkueiden johtoa omilta osiltaan valvomaan ja ohjeistamaan omia pelaajia turvaetäisyyksien noudattamisessa.
  • Ruokailu Salibandyareenalla tapahtuu ravintolatiloissa. Aiemmista vuosista poiketen kulku ruokailuun tapahtuu ulko-oven kautta hallin sivusta. Ravintolassa on käytettävissä noin 100 paikkaa kerrallaan. Toivomme että ruokailu tapahtuu ripeästi ja ruokailun jälkeen poistutaan ulos.
  • Pukukopit ovat kaikki auki ja kaikkien käytössä. Kuitenkin niin että pyritään tiloja käyttämään vain peseytymiseen ja vaatteiden vaihtamiseen. Ottelupalaverit ym. pidetään ulkona.
  • Alku- ja loppuverryttelyt pidetään ulkona.