F-liiga palaa MM-tauolta – Beeceellä isot vuoret kiivettävänä viikonloppuna

Vajaan kuukauden kestänyt MM-kisatauko on nyt F-liigassa ohitse ja FBC Turku matkustaa perjantaina Lempäälään monta vuotta suomalaista salibandyä hallinneen Classicin vieraaksi. Isompaa haastetta ei tästä lajista löydy ja keltaisella sukellusveneellä on perjantaina pelissä vain voitettavaa, sillä niin selkeä Daavid vs Goljat -asetelma pelissä nyt on. Paljoakaan helpompi urakka ei ole luvassa lauantaina, kun Kupittaan alkuiltapäivää tulee hankaloittamaan lajin edellinen dynastia SPV Seinäjoelta. Peliveljet kylvetti Beeceetä oikein isän kädestä kauden avauskohtaamisessa, joten nyt olisi syytä näyttää turkulaista ylpeyttä pohjalaisille.



Millaisin ajatuksin FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors sitten suuntaa viikonlopun suuriin haasteisiin, niin siitä otettiin selvää alta löytyvän kysymyspatteriston muodossa.

Mites on joukkueella MM-kisatauko sujunut? Onko nyt harjoittelun kautta saatu lääkkeitä kehityskohteisiin joita varsinkin viimeisissä peleissä ennen taukoa tuli ilmi?

– Kisatauko tuli kyllä hyvään saumaan. Määrätietoisesti ollaan joukkueena palattu ihan perustekemiseen ja yleisen laadun parantamiseen. Tietoisesti ollaan myös pidetty viikonloput vapaana, että saadaan ladattua akkuja syksyn loppurutistukseen.

Alkukaudella on ollut valitettavan paljon loukkaantumisista johtuvia poissaoloja, joka on vaikeuttanut kokemattoman joukkueen ensimmäistä liigakautta. Miltä näyttää joukkueen terveystilanne juuri nyt?

– Kyllä se elää kokoajan, kun erilaiset virukset liikkuu ympäri valtakuntaa, mutta sama se on muillekkin seuroille. Päivä starttaa aina mukavasti liikenteeseen, kun voi puhelimesta pihistellä montako kahden viivan kotitestikuvaa on whatsappiin ilmestynyt. Mutta juu, siihen asti kun minulla on 15+2 pelaajia käytössä niin en ole huolestunut, urheiluun kuuluu erilaiset sairaudet ja loukkaantumiset, thats it.

Pääkallon podcastissa Ylijohtava Lötjönen antoi vaivaisen promillen mahdollisuuden Beeceen suoralle säilymiselle. Mitä ajattelet itse tästä ja mitä uskot joukkueessa ajateltavan tällaisesta spekuloinnista?

– Ai antoi? Sehän tarkoittaa sitä, että mahdollisuus on olemassa. Annan yhden promillen mahdollisuuden sille, että lajin ainoilla kasvoilla on ylin nappi kiinni seuraavassa studiolähetyksessä.

Kisatauon jälkeen on heti kovat piipussa, kun pelataan kahtena päivänä peräkkäin ja vastus kovinta mahdollista luokkaa mitä löytyy. Perjantaina kohdataan hallitseva ja moninkertainen Suomen mestari Classic Ideaparkissa. Onko suuren ja mahtavan Classicin horjuttaminen heidän kotikentällään millään tavalla mahdollista?

– Hyvä herätys tauolta paluulle, kun vastassa heti kaikista kovin. Classic on siitä haastava joukkue, että heillä ei juurikaan ole heikkouksia. Tylsän loistava joukkue. Kilpaurheilussa voittaminen on aina mahdollista, joskin todennäköisyydet eivät taida olla meidän puolella.

Vajaa vuorokausi Classic-pelistä ja pallo uudelleen keskelle kotona Kupittaalla. Vieraaksi saapuu SPV joka kauden ekassa kohtaamisessa tarjosi lakeuksilla kunnon 17-3 selkäsaunat. Miten moinen painajainen käännetään nyt voitoksi?

– Tekemällä kaikkensa sen eteen että peliä ei hävitä, ja pelaamalla omaa peliä vähintään 60 minuuttia.


Perjantain peli on nähtävissä tuttuun tapaan Ruutu-palvelussa ja lauantaina luonnollisesti kannattaakin tulla paikalle Kupittaalle.

KOTIOTTELUINFO:

Liput FBC Turun kotiotteluihin ennakkoon Tiketistä.

Yksittäislippu 14,00 €
Opiskelijat ja eläkeläiset 7,00 €
Lapset (7-15 v.) 7,00 €
Lapset alle 7 v. ilmaiseksi

Kausikortti runkosarjan kotiotteluihin: 99,00 €
(sis. 16 kpl kotiottelua + FBC Loiston 10 kpl runkosarjan kotiottelua)

FBC Turun jäsenkortti oikeuttaa vapaaseen sisäänpääsyyn F-liigan runkosarjan kotiotteluihin.
FBC Turun jäsenen mukana tuleva huoltaja 7,00 €.