Kolmanteen F-liigakauteen valmistautuva FBC Turun miesten edustusjoukkue on treenannut kohta kaksi kuukautta uuden päävalmentajansa Ville Innon johdolla ja kierroksia on fysiikkapuolen treenaamisessa nostettu jälleen hallitusti viime kesistä.
– Alkukesän fysiikkajakso ollaan fysiikkakoutsimme Teemu Näreojan mukaan menty viime vuosia kovempaa ja treenaamiseen on sitä kautta saatu enemmän vastetta. Omalta osalta lajiharjoittelu on enemmänkin mennyt vielä pelaajiin ja heidän ominaisuuksiin tutustuen. Pirun hyvä pöhinä on kaikkineen ollut päällänsä ja odotukset heinäkuussa varsinaisesti starttaavaan lajiharjoitteluun ovat kovat sekä valmennuksella että pelaajilla, kommentoi päävalmentaja Ville Into tilannetta ennen juhannusvapaita.
Amatöörilajissa joukkue rakentuu aina pitkin kesää, kun jokaisen pelaajan pelaamiseen vaikuttavia seikkoja on monia. Tilanteeseen on kyllä jo totuttu vuosien saatossa, mutta ainahan sitä haluisi joukkueen kasaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja se toki myönnetään myös Beeceen taustoilla.
– Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen joukkueen tämän hetken tilanteeseen. Lähtökohta ei ollut missään nimessä optimaalinen, kun jälleen liigapaikka varmistui vasta ennen pääsiäistä. Jälleen ollaan tehty hallittua nuorennusleikkausta ja tulopuolella on sitä mitä tavoiteltiinkin: kärkiosaamista, huikeata potentiaalia ja yllätysmomenttia. Saatiin suunnilleen pidettyä viime kauden joukkueesta se runko mitä haluttiinkin ja näin myös jatkumo on hyvällä mallilla tällä hetkellä, kommentoi urheilutoimenjohtaja Mikko Stenfors joukkueen rakennusprosessia.
Uusina pelaajina joukkueeseen on kevään aikana liittyneet Eerot Jalo ja Kuutsa Sveitsin välieräjoukkue Thurgausta. Sveitsin liigasta siirtyi myös Baselin riveissä loppukauden pelannut Valtteri Koskinen. Kolmikko on tullut turkulaiselle salibandyväelle tutuksi naapuriseura TPS:n riveissä pelatessaan. Uutena sopimuspelaajana joukkueessa on myös Tampereen Kooveen divarijoukkueesta siirtynyt hämeenlinnalaistaustainen puolustaja Aapo Ordning.
– Joukkue täydentyy vielä kesän aikana 2-4 pelaajalla ennen treenipelien alkamista. Kesän ajan joukkueen mukana on treenannut kentällisen verran pelaajia ja tässäkin osastossa on paljon potentiaalia, mutta neuvotteluja on vielä käynnissä myös ulkopuolelta tulevien vahvistusten kanssa, sanaili puolestaan joukkueen manageri Antti Vääri tulevan kauden joukkueen tilanteesta.
Taustoille ollaan saatu myös kaivattua leveyttä, kun Teemu Salonen palaa mukaan joukkueen fysiikkavalmennukseen ja seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Mikael Paulin ottaa vastuun myös miesten F-liigajoukkueen joukkueenjohtajan tehtävistä. Kokenut maalivahtivalmentaja Aake Kettunen tuo puolestaan pääkaupunkiseudulta uusia tuulia joukkueen veskareiden koutsaamiseen.
Sopimustilanne 18.6.
3 Verneri Tuononen
7 Valtteri Koskinen (Unihockey Basel Region)
8 Aaro Ollikainen
18 Johannes Vähäkangas
20 Juuso Forsman
21 Miika Hämäläinen
22 Juuso Varjokumpu
23 Lassi Lähdesmäki
35 Atte Kurkikangas
44 Aleksi Hiltunen
45 Jens Beijar, MV
47 Eero Kuutsa (Floorball Thurgau)
48 Elmeri Laakso, MV
67 Matias Kallio
70 Elliot Wingren
77 Rasmus Moislahti
81 Eero Jalo (Floorball Thurgau)
82 Yannick Lindroos
84 Aapo Ordning (Koovee)
88 Nikolas Laaksonen
91 Marek Hallbäck, MV
98 Mikael Fredriksson
Kesäringissä mukana:
Tobias Honkanen
Daniel Dias
Lino Dias
Joe Koppanen
Jussi Hoikkala (kuntoutusprosessi)
Toimihenkilöt:
Ville Into päävalmentaja
Pasi Lehtonen valmentaja
Teemu Näreoja fysiikkavalmentaja
Teemu Salonen fysiikkavalmentaja
Aake Kettunen mv-valmentaja
Eemil Mäkelä huoltopäällikkö
Mikael Paulin joukkueenjohtaja
Kari Vellinki tilastot- ja data
Anu Vuorinen tiedottaja
Mikko Stenfors urheilutoimenjohtaja
Antti Vääri manageri