FBC Turun miesten edustusjoukkueen valmennustiimi on nyt nimetty – ” Ihan hemmetin hieno juttu!”

Mikko Stenfors aloittaa FBC Turun miesten edustusjoukkueen päävalmentajana. Stenfors on tuttu kasvo salibandykentillä, sillä tilastoissa hänellä on pelaajana yhteensä yli pari sataa peliä pääsarjoissa niin Salibandyliigassa kuin Divarissakin. Stenfors pelasi toistaiseksi viimeisen kautensa Beeceessä kaudella 2018-19, jolloin kausi päättyi loukkaantumiseen, ja samalla peliura jäi tauolle. Nyt päävalmentajan saappaisiin astuvalle Stenforsille tuleva kausi on ensimmäinen valmentajana.

Stenfors kertoo pohtineensa vielä itsekin kentälle palaamista, mutta hän kiinnostui päävalmentajan tehtävästä etenkin kuultuaan muista valmennustiimissä. Rahoitusalalla tiiminvetäjänä työskennelleelle Stenforsille lähijohtaminen on tuttua, ja lähivuosien huippupelaajana nykysalibandyn asettamat vaatimukset sekä taktiset nyanssit ovat hyvin selkärangassa.

Todella hyvät fiilikset valmennustiimistä, oikein roolitettuna homma toimii varmasti todella hyvin. Ihan hemmetin hieno juttu!

Mikko Stenfors

Stenforsin mukaan valmennuksen tavoitteena on, että joukkue on motivoituneimmillaan ja kovimmillaan kevään pudotuspeleissä. Aikaisempien päävalmentajien jäljiltä on hyvä Stenforsin mukaan lähteä kehittämään pelaajia tulevalle kaudelle. Tälle kaudelle joukkueen valmennukseen nousee myös seuran fysiikkapäävalmentaja Teemu Näreoja, jolla on etenkin kesätreeneissä suuri rooli.

Ei lähdetä rakentamaan Roomaa uudestaan, mutta esimerkiksi verrattuna aikaisempiin kausiin nyt ei juosta niin paljoa pallon perässä. Nyt käytettävissämme on erittäin ammattitaitoinen fysiikkavalmentaja, joten etenkin kesällä menemme fysiikka edellä.

Mikko Stenfors

Uutena kasvona joukkueen valmennustiimiin nousee Juuso Silén, joka on aiemmin toiminut Steelersin miesten liigajoukkueen valmentajana ja Steelersin poikien A-SM sarjajoukkueen päävalmentajana.

Olen todella innoissani valmennustiimistä, sillä meillä on samanlainen ajatusmaailma ja tiettyä tavoitteellisuutta sekä kunnianhimoa. On myös hienoa, että uskalletaan olla joistain asioista eri mieltä.

Juuso Silén

Joni Burman jatkaa tuttuna kasvona valmennusryhmässä, mutta tulevalla kaudella on päätoimeltaan seuran valmennuspäällikkö. Burmanin tapaan tuttu kasvo on myös Tommi Sjöholm. Hän jatkaa nyt kolmatta vuottaan miesten valmennusryhmässä.

Tämä uusi valmennustiimi tuo uusia haasteita tietysti myös itselle. Kun päävalmentajalla ei ole vielä niin paljoa kokemusta, pitää ehkä itsestään antaa hieman enemmän kuin aiemmin. Nyt kun koko porukka lähes vaihtuu, kausi tulee olemaan haastava. Kuitenkin, kun roolitus saadaan kuntoon, niin eiköhän tästäkin tule erinomainen kausi!

Tommi Sjöholm

Valmennustiimissä tulee toimimaan ensimmäistä kauttaan keväällä pelaajauransa lopettanut Jouni Savonen, joka toimii maalivahtivalmentajana. Savonen kertoo epäröineensä hetken oman vanhan joukkueensa valmentamista, mutta lähtee innolla tulevaan kauteen.

Alunperin suunnitelmanani oli pitää vuosi taukoa salibandysta kokonaan. Aika pian kauden loppumisen ja lopetusilmoitukseni jälkeen kuitenkin päätin lähteä valmentamaan. On hienoa kuulua tähän monipuoliseen valmennusryhmään ja samaan jengiin, jossa itse pelasin viimeiset 7 vuotta!

Jouni Savonen

Tässä koko valmennustiimi:

Mikko Stenfors

Päävalmentaja

Juuso Silén

Valmentaja

Tommi Sjöholm

Valmentaja

Joni Burman

Valmentaja, seuran valmennuspäällikkö

Jouni Savonen

Maalivahtivalmentaja

Teemu Näreoja

Fysiikkapäävalmentaja