HAPPEE VOITTI JATKOAJALLA VÄRIKKÄÄN TAISTELUN

Happee – FBC Turku 5-4 ja. (0–1, 1–1, 3–2, 1-0)

Tasonnosto omaan puolustuspelaamiseen oli silminnähtävää maanantain Indians-pelistä ja tällä päästiin pitkästä aikaa tulokseen kiinni, kun yhdeksän pelin nollaputki saatiin poikki jatkoaikapinnalla. Tämä pinna takasi myös vielä sen, että pleijariunelma on omissa käsissä, mutta loput kolme peliä pitää käytännössä voittaa sen toteuttamiseksi.

Paljon jossiteltavaakin ilta jätti kun Beecee johti peliä suurimman osan ottelusta. Kaikki avaimet oli siis ottaa täydet pisteet. Happee tuli kuitenkin väkisin tasoihin ja onnekkaasti heti perään ohikin, kun peliä oli jäljellä vajaa neljä minuuttia. Keltainen sukellusvene näytti kuitenkin luonnetta, kun neljä sekuntia ennen loppua kapteeni Juuso Forsman tuikkaa tasoituksen maalin takaa Happeen veskan selän kautta. Liika innokkuus kuitenkin kostautuu, kun heti jatkoajan alkuun tuomitaan Happeelle rankkari rikotusta läpiajosta, josta kotijoukkueen nuori taituri Marius Niemelä veivaa pallon varmasti putken alle.

FBC Turun päävalmentaja Ville Into oli huojentunut pelin jälkeen, kun otteet olivat parantuneet:

”Iso tasonnosto omaan puolustuspelaamiseen tänään. Pystyttiin puolustamaan läheltä ja pitämään vihu parhaista sektoreista ulkona. Oma pallollinen peli ei tänään ollut mitään timanttia, mutta pääpaino olikin omassa maalinestopelaamisessa. Nyt hyvät unet Äänekoskella ja uutta matoa koukkuun huomenna Nurmossa. Kaikki on vielä omissa käsissä”

Sunnuntaina on siis edessä yksi kauden tärkeimmistä peleistä Nurmossa, jossa molemmilla on isot panokset. Lauantain maalikooste on tuttuun tapaan katsottavissa Ruudusta.