Huono toinen erä Sipoossa tuotti toisen peräkkäisen tappion

ÅIF – FBC Turku 7-3 (0-1, 3-1, 3-1)

Sipoon Areena on perinteisesti ollut todella vaikea paikka Beeceelle ja näin myös tällä kertaa. Avauserässä oli mahdollisuudet ottaa homma haltuun, mutta hyvissäkin paikoissa homme meni nyt siirtelyksi. Hattutempun pelissä tehneen Antti Vuorisen ylivoimamaali jäi valitettavasti ekan erän ainoaksi ja kun toinen erä oli Beeceelle sysimusta, niin ottelu kääntyi kotijoukkueelle. ÅIF:n kolme maalia toisen erän avauskymppiin oli pelin ratkaisu josta ei enää toivuttu.

ÅIF on taitava joukkue, kun se pääsee pelaamaan johtoasemassa. Divarin kokenein ryhmä puolustaa hyvin keskustaa ja tyytyy hyvällä maltilla kyttäämään vastaiskuja. Toki Beeceellä oli paikat tulla pelissä tasoihin, mutta nyt olisi tarvittu maaleja muiltakin kuin kaikki kolme maalia tehneeltä Antti Vuoriselta. Toisessa peräkkäisesssä pelissä törmättiin myös vastustajan hyvään maalivahtipeliin vai tehdäänkö nyt itse vastustajan kassareista sankareita?

Seuraava peli odottaa jo sunnuntaina, kun Antti Ruokosen käskyttämä Josba saapuu viihdyttämään Kupittaan alkuiltapäivää. Siispä uutta matoa koukkuun ja eteenpäin.

Ottelusta tarjolla myös Juhani Järvenpään ottamia kuvia jotka löytyy täältä.

FBC Turun päävalmentaja Santeri Raatarilan kommentit pelin jälkeen:

– Heti tuoreeltaan ottelun jälkeen on olo, että ensimmäisessä erässä pystyimme esittämään vielä varsin hyvää hyökkäyspeliä ja löytämään hyvin tarvittavat tilat ÅIF:n puolustuksesta. Kuitenkaan tämä ei siirtynyt 5vs5-pelin osalta lainkaan tulostaululle, kun erän ainoa maali syntyi ylivoimalla. Toisessa erässä ÅIF teki jokusen maalin ja meidän hyökkäyspelimme jotenkin vain mureni. Emme saaneet hyökätessä enää viisikkotasolla sitä samaa selkeyttä tekemiseemme, kuin avauserässä ja homma meni tappioasemassa melko vaikeaksi.