Jälleen oli tyytyminen sympaattisen häviäjän rooliin

FBC Turku – SPV 4-7 (2-0, 1-3, 1-4)

FBC Turku aloitti viikonlopun toisenkin pelin vahvasti ja johti avauserän jälkeen 2-0 Oliver Niemelän ja Juuso Forsmanin maaleilla. Valitettavasti toisen erän alku oli myös nyt murheellinen ja SPV käänsi pelin 2-3 johdoksi. Toisen erän lopulla kotijoukkue tuli vielä tasoihin Lauri Laineen osumalla, mutta jälleen päätöserän alussa ropisi omissa ja vieraat karkasivat kahden maalin johtoon. Beecee haki ottelun lopussa vielä kavennusta ilman veskaria, josta lopputuloksena vain ensin kaksi lisäosumaa seinäjokisille tyhjiin ja Antti Hopeanaulan tekemä kavennus viimeisellä minuutilla, joka tuli vain liian myöhään.

– Jälleen hyvä tulo peliin, mutta ei riittänyt kun peli kestää luonnollisesti sen 60 minuuttia. Ollaan turhan haavoittuvaisia maalien suhteen, kun vastustaja tekee maalin, niitä tulee yleensä ryppäinä. Ja tämä kääntää pelin virtauksen vastustajalle. Työnteko jatkuu, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors pelin jälkeen.



Ensi lauantaina kohdataan Kupittaalla Espoon Oilers ja silloin hallissa tulee olemaan meininkiä FBC Turun seurapäivän myötä ja toivotaan että tästä joukkue ammentaa sen seuraavan napsun.

Lisää Roosa Vilkasen ottamia kuvia löytyy FBC Turun kuvapankista. Ottelun maalikooste löytyy puolestaan Ruutu-palvelusta.