Karhut tasoitti sarjan Porissa

Karhut – FBC Turku 7-4 (0-1, 4-1, 3-2)

Ottelusarjan toinen kohtaaminen Porissa oli ensimmäiseen verrattuna paljon fyysisempi ja tällä kertaa se palveli selvästi kotijoukkuetta. Beecee johti Juuso Forsmannin rankkarimaalilla peliä avauserän jälkeen, mutta toisessa erässä kotijoukkue kirjaimellisesti jyräsi yli keltapaitojen tehden pelin kääntävät neljä maalia. Varsinkin porilaisten avausmaali jätti tuomariparin suuntaan kysymysmerkkejä, että onko tämä salibandyä vai lätkää? Tiedossa oli, että Karhujen päästessä hurmostilaan rääväsuisen kotiyleisönsä edessä, niin se on vaikea pysäytettävä ja tänään siihen ei oltu valmiita. Oma hyökkäyspelaaminen oli edelleen hieman väkinäistä puskemista ja samalla tehtiin kotijoukkueen veskarista tilastojaan parempi. Päätöserässä päästiin Aleksi Havian maalilla kertaalleen vielä kahden maalin päähän, mutta riskitason nostaminen loi kotijoukkueelle vastahyökkäyspaikkoja, joista se myös viimeisteli tarvittavat lisäosumat.



– Ei oltu tällä kertaa riittävän vahvoja mentaalisesti ja porilaiset pääsi pään sisälle. Tästä otetaan opiksi ja torstaina jatketaan sarjaa Kupittaalla, summasi FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors iltapäivän tapahtumat.

Ottelusarja jatkuu torstaina Kupittaalla ja perjantaina pelataan jälleen Porissa. Huomenna palautellaan ja parannellaan kolhuja ja tiistaina kehitellään uusia juonia Karhujen kaatoon.



Pelin maalikooste on jälleen katsottavissa Ruudusta.