Kärkijoukkueiden kohtaaminen lauantaina Kupittaalla

Beeceen otteluruuhkan loppusuoralla saadaan vieraita Porista, kun sarjakakkonen Karhut saapuu Kupittaalle. Otteluohjelma on ollut marraskuussa varsin haastava, jos asia ilmaistaan konservatiivisesti. 10 ottelua 31 päivään olisi mille tahansa joukkueelle haastava paikka. Ruuhkasta on selvitty kuitenkin varsin mallikkaasti, sillä Beecee on sarjakärjessä 3 pistettä juurikin lauantain vieraita edellä ja Suomen cup –taivalkin päättyi vastapuolivälierävaiheessa liigajoukkue SPV:n ottaessa niukan voiton jatkoajalla.

Karhut on totuttuun tapaan Divarin kärjessä. Myös Suomen Cupissa Karhut selvitti tiensä puolivälierävaiheeseen, jossa tuli tappio niin ikään jatkoajalla liigajoukkue Nokian KrP:lle. Joukkueiden kohtaamiset ovat olleet perinteisesti tiukkoja vääntöjä eikä toistaiseksi ole näkyvissä ennusmerkkejä, että lauantainen ottelu olisi tästä poikkeus. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Porissa vieraiden niukkaan taisteluvoittoon lukemin 3-5.

Seuraa heitä:

Karhujen ikinuori Ville Salonen johtaa joukkojaan edelleen esimerkillisesti. Lähestyy 250 divarimatsin rajapyykkiä ja pisteitä kertyy tasaiseen tahtiin. Tällä kaudella kasassa 12 pelissä saman verran (3+9) pisteitä.

Antti Vuorinen on viime otteluissa osunut maalipuiden väliin kiitettävällä teholla. Tehokkaan alkukauden jälkeen pisteissä pieni suvantovaihe, mutta nyt kuntopuntari osoittaa jälleen oikeaan suuntaan. Porin Karhujakin aikoinaan edustanut Vuorinen on summannut tälle kaudelle kaikkiaan tehot 12+5.

Mikäli et paikan päälle ehdi, ottelu lähetetään suorana striiminä Solidsport-kanavallamme.