Kärkikamppailu mureni heikkoon toiseen erään

M-Team – FBC Turku 5-2 (0-2, 4-0, 1-0)

FBC Turku matkusti perjantaina päättäväisenä haastamaan sarjakärki M-Teamia Helsingin Ruskeasuolle. Keltainen sukellusvene pelasi vahvan avauserän, mutta heikko neljän päästetyn maalin kakkoserä käänsi pelin vahvalle kotijoukkueelle. Päätöserän kokoonpanomuutoksetkaan eivät tuoneet enää toivottua tulosta, kun sarjakärki nollasi vakuuttavasti loput turkulaispyristelyt. Pisteet jäivät nyt ansaitusti Helsinkiin, mutta matka jatkuu jo perjantaina Nousiaisissa.

Eka vitonen oli täysin koko keltaisissa pelanneen Beeceen ja M-Team ei juuri päässyt palloon. Avausmääli syntyi vastahyökkäyksestä Antti Vuorisen lavasta, kun pelin virtaukset olivat jo hieman tasaantuneet. Divarin tämän hetken kuumin maalintekijä vastasi myös illan toisesta osumasta, kun Ere Laitimo neppasi kukkupallon pystyyn josta Mynämäen mies karkasi takomaan keltaiset kahden maalin johtoon jotka jäivät myös erätulokseksi.

M-Team tulee toisen erän alussa peliin mukaan, kun päätyyn pomppimaan jäänyt irtopallo löytää Eetu Sorvalille, joka tällää ranteella pelivälineen aivan maalin etuylänurkkaan. Kotijoukkue tulee heti seuraavassa vaihdossa tasoihin, kun näyttävä syöttökombinaatio saa keltaisen sukellusveneen konehuoneen pahasti levälleen ja Pietari Porttikivi pääsee viimeistelemään vapaasti uransa ensimmäisen divarimaalin miltei tyhjään rysään. Kotijoukkue otti pelistä vahvan otteen ja seuraavaksi Eetu Erkkilän kantti siirtää siniset ekan kerran johtoon. Toisen erän loppuun vielä kapteeni Jussi Hoikkala jäähyboxiin, joka kestetään melkein loppuun. Valitettavasti Hoikkalan juuri päästessä kentälle sahaa kotijoukkueen ylivoima poikkisyötön Jesse Jokelaiselle, joka ei tällaisista paikoista erehdy. Huono toinen erä käänsi asetelmat päälaelleen, kun kahden maalin etu kääntyi saman verran takaa-ajoasemaksi.

Päätöserään Miikka Sokan ketjuun penkiltä nousi Kasperi Kantonen ja Lauri Laine. Muutos piristikin karvauspeliä, mutta kotijoukkueen vahva koko viisikon puolustaminen teki hyökkäyspelaamisesta tuskaista ja hyville paikoille oli vaikea murtautua. Riskitasoa oli pakko nostaa tappioasemassa ja tämä tuotti M-Teamille vastahyökkäyspaikkoja. Sellaisesta syntyi myös perjantai-illan viimeinen osuma, kun Erkkilä osuu kantista toistamiseen. Tämä olikin illainen viimeinen tilastomerkintä, kun kuusvitonen oli Beeceeltä nyt heikkoa ja väkinäistä puskemista tiivistä pakkaa päin.



Päästiin hyvin pelille ja johtoasemaankin ensimmäisessä erässä, mutta sen jälkeen ote siirtyi vastustajalle. Oltiin munattomia tiimin kovan paineen alla, ja maalinteko takkusi. Kaikki kunnia kaverille, eivät ole turhaan divarin piikkipaikalla. Onneksi pelataan taas sunnuntaina! Kasvojen pesun paikka, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors pelin jälkeen.

Sunnuntaina jatketaan uusin eväin Nousiaisissa jossa isännöidään Pirkkoja. Onneksi päästään nyt välipäivän myötä lataamaan akkuja henkisesti ja fyysisesti.