Kauden parhaat palkittu – katso voittajat

Menneen kauden parhaat palkittiin koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi pienimuotoisesti menneenä sunnuntaina. Tässä artikkelissa on kaikki palkitut kootusti.

Kultainen ansiomerkki myönnettiin tänä vuonna Tommi Härköselle.

Kultaisen ansiomerkin saa noin 10 vuoden ansiokkaasta ja seuran toimintaa edistäneestä seuratyöstä.

Hopeisen ansiomerkin sai tänä vuonna 11 seuratoimijaa.

Hopeisen ansiomerkin saa noin viiden vuoden ansiokkaasta ja seuran toimintaa edistäneestä seuratyöstä.

E2-poikien tsempparipelaajaksi valittiin Leo Seppälä ja parhaaksi harjoittelijaksi Onni Laitsalmi.

Aina posin kautta! Leo on esimerkillinen joukkuepelaaja.” 

Onni on tunnollinen ja ahkera, tekee oman parhaansa joka kerta.

E1- pojista palkittiin kaksi pelaajaa.

Matias Linko palkittiin joukkueen parhaana harjoittelijana.

Viljami Aho palkittiin joukkueen vuoden tsempparipelaajana.

E-tytöistä palkittiin tsempparipelaajana Sanni Rimpelä ja parhaana harjoittelijana Emma-Lotta Lidén.

Sanni on joukkuepelaaja isolla j:llä, joka näytti hienoa esimerkkiä joukkuekavereilleen pelikentillä ja niiden ulkopuolella asenteellaan.

Emma-Lotta osallistui koko kauden ajan aktiivisesti harjoituksiin ja hienolla asenteella otti isoja harppauksia henkilökohtaisessa  kehityksessä.

D2-pojista palkittiin neljä pelaajaa.

Oskari Tanhuanpää palkittiin vuoden tsempparipelaajana.

Veikka Syrjä palkittiin vuoden tsempparipelaajana.

Taavi Nurminen palkittiin vuoden parhaana harjoittelijana.

Onni Vallin palkittiin vuoden parhaana harjoittelijana.

D1-pojista palkittiin Onni Kotiranta sekä Niilo Lintunen.

Onni Kotiranta on vuoden tsempparipelaaja.

Niilo Lintunen on vuoden paras harjoittelija.

D-tytöistä palkittiin arvokkaimpana pelaajana Linnea Leppänen ja kehittyneimpänä pelaajana Hanni Mäki

Linnea on joukkueen pallollisen pelin selkäranka. Rohkea, taitava ja nopea puolustaja, jonka kautta peli kulkee kuin unelma. Hän on omassa päässä vahva vääntäjä, jota vastaan ei ole kiva pelata. Valmiina ottamaan ison askeleen eteenpäin.”            

Joukkueen kapteeni Hanni otti valtavan askeleen eteenpäin menneellä tynkäkaudella. Hänen pallollinen peli kehittyi suurin loikin ja hyökkäyssuuntaan löytyi tätä kautta aivan uutta rohkeutta. Oman pään peli hoituu häneltä upealla tavalla ja hän ehtii samassa kouluttamaan nuorempaa pakkiparia. Joukkueen henkinen johtaja.

C2-pojista palkittiin kaksi pelaajaa sekä kilpa- että haastajaryhmästä

Kilparyhmän arvokkaimpana pelaajana palkittiin Daniel Dias.

Taitava taistelija – Henkilökohtainen taito korkealla tasolla, ei pelkää pitää palloa missään tilanteessa. Daniel taistelee kaikki väännöt aina loppuun asti ja osoittaa johtajuutta kentällä. Kirjaimellisesti joukkueen luottopakki.

Haastajaryhmän arvokkaimpana pelaajana palkittiin Aleksi Tilli.

Aleksi on terrierimäinen taistelija, joka ei anna periksi koskaan, vaan iskee kaikin keinoin joka tilantessa vastustajaan kiinni. Latoo maaleja liukuhihnalta lähietäisyydeltä. Kaukolaukauksessa on vielä kehitettävää.”

Kilparyhmän kehittynein pelaaja viime kaudella oli Matias Heikkilä.

”Matias on kilparyhmän uusin jäsen ja heti vastuullisin tontti: aloittava maalivahti. Aina hymy korvissa oleva, vekkulimainen ja intohimoinen harjoittelija, jonka tulokset puhuvat puolestaan: pallo tarttuu jo varsin hyvällä tasolla.”

Haastajaryhmän kehittynein pelaaja viime kaudella oli Aatu Ylitalo.

”Aatu on kovasta laukauksestaan tunnettu laituri, jonka pelikäsitys on kehittynyt vuoden aikana valtavin harppauksin. Hän on oppinut sijoittumaan puolustuksessa sekä antamaan oivaltavia syöttöjä. Ilopilleri myös pukukopissa.”

C-tyttöjen arvokkain pelaaja on Emilia Väänänen ja kehittynein pelaaja Neea Klemola

”Hyvä joukkue tarvitsee voittavan maalivahdin. Emilia on viimeinen lukko, joka usein peleissä kantaa joukkuetta.”

” Neea on mennyt pelaajana eteenpäin isoin harppauksin. Hän on kehittynyt pelillisissä ratkaisuissa ja laukaus on entistä hurjempi.”

A2/B2-pojista palkittiin kaksi pelaajaa.

Joukkueen arvokkain pelaaja on Pyry Lindroos.

Joukkueen kehittynein pelaaja on Eelis Aittokallio.

”Molemmat palkittavat on joukkueen ahkerimpia harjoittelijoita, joka näkyi myös niissä tapahtumissa, jotka ehdittiin pelaamaan.”

B1-pojista palkittiin kaksi pelaajaa.

Jerry Johansson palkittiin joukkueen arvokkaimpana pelaajana.

Patrik Reiman palkittiin joukkueen kehittyneimpänä pelaajana.

A1- pelaajista palkittiin kaksi pelaajaa.

Aleksi Laine on joukkueen arvokkain pelaaja.

Severi Orpana palkittiin joukkueen kehittyneimpänä pelaajana.

A-tyttöjen arvokkain pelaaja on Pipsa Eko ja kehittynein pelaaja Roosa Jälkö.

”Usein joukkueen arvokkain pelaaja ei ole se, joka tekee eniten maaleja tai pisteitä, mutta jos voittaa oman sarjansa pistepörssin ja on kaikessa tekemisessään aito urheilija ja esimerkki muille, niin siinä on sellaisia näyttöjä, joita ei helpolla ohiteta. Vielä kun tähän lisätään todellisen joukkuepelaajan ominaisuudet, niin vaihtoehtoja tälle palkinnolle oli vain yksi, Pöytyän Pipsa Eko.”

”Pöytyän kyliltä kirkkaampiin valoihin ja heti isoon rooliin. Oikea urheilija, jolla asenne aina 110, yleensä hieman enemmänkin. Otti heti paikkansa tulosyksikössä eikä siitä enää luovu. Potentiaalia vaikka mihin, aina avaruussarjoihin asti. Jos ja kun kehitys jatkuu samanlaisena, niin muutaman vuoden kuluttua tämän Pöytyän fyysisen maantiekiitäjän tekemisiä saadaan seurata Ruutuplussalta. Todellinen kilpaurheilija nimeltään Roosa Jälkö.”

Edustusjoukkueista palkittiin arvokkain ja kehittynein pelaaja.

Miesten edustusjoukkueen kehittyneimpänä pelaajana palkittiin Kasperi Kantonen.

Naisten edustusjoukkueen, FBC Loiston, kehittyneimpänä pelaajana palkittiin Saana Lenkkeri.

Miesten edustusjoukkueen arvokkaimmaksi pelaajaksi palkittiin Aleksi Sillantaka.

Naisten edustusjoukkueen, FBC Loiston, arvokkaimpana pelaajana palkittiin Emilia Pietilä.

Miesten edustusjoukkueesta palkittiin myös MVP- ja Oxdog-pelaajat.

Antti Vuorinen on vuoden Oxdog-pelaaja.

Miesten edustusjoukkueen pelaajien äänestämä MVP on Saku Hirmasto.

Seuran kauden parhaat

Vuoden valmentaja

Henri Saarinen

Vuoden joukkue

FBC Loisto Naiset NLA

Vuoden miespelaaja

Antti Hopeanaula

Vuoden naispelaaja

Ulla Valtola

Vuoden tyttöpelaaja

Eerika Koski

Vuoden poikapelaaja

Severi Kostiainen

Anden malja

Sari Laaksonen