Mikko Stenforsista FBC Turun miesten F-liigajoukkueen urheilutoimenjohtaja

Kaksi viimeistä kautta FBC Turun miesten päävalmentajana hyvää työtä tehnyt Mikko Stenfors on nimitetty seurahistorian ensimmäiseksi urheilutoimenjohtajaksi, jossa hän toimii oman siviilityön ohessa. Stenforsin vastuulle tulee edustusjoukkueen rakentaminen yhteistyössä managerin ja valmentajien kanssa sekä mm. pelaajatarkkailu- ja muut kehitystehtävät. Tulevan kauden joukkueen kasaamisessa hän on ollut mukana jo päävalmentajana toimiessaan, mutta enemmän kädenjälki tulee näkymään sitten tulevaisuuden joukkueissa.



Lyhyellä alta löytyvällä kysymyspatteristolla tenttasimme uuden urheilutoimenjohtajamme mietteet näin pestin alkumetreillä:

Kaksi vuotta sitten päävalmentajan pesti tuli sinulle hieman puun takaa. Tämä uusi tehtävä tulikin nyt sitten ehkä enemmän seurauksena aiemmasta vai miten itse tämän koet?

– Kyllä se näin on. Kuluvan kauden alkaessa tiesin, että valmentamista en tule tällä kertaa jatkamaan kun ajankäytölliset resurssit eivät siihen riitä. Samalla kun valmentamisen päättämisestä ilmoitin seuralle, aloitimme keskustelut mahdollisesta taustaroolista joukkueessa, koska intressini oli seurassa jatkaa tavalla tai toisella pienemmässä roolissa. On hienoa olla ollut tekemässä seurahistoriaa liiganousun suhteen, ja siellä pysymisessä, ja nyt seuraavaksi seuran ensimmäisenä utj:na.

Pelaajasopimuksia on someen julkaistu nyt palanen kerrallaan. Miltä ylipäätään näyttää tulevan kauden joukkueen rakennusprosessi?

– Rakennusprosessi tulevalle kaudelle on alkanut jo vuodenvaihteessa, ja näin toukokuisena päivänä voin todeta että aikataulussa ollaan. Prosessissa on mukana manageri Vääri, päävalmentaja Silen ja allekirjoittanut. Tähän asti olen ollut enemmän statistin roolissa salibandyvapaiden takia, ja oma aktivoituminen tapahtuu lähiviikkoina.

Manageri Antti Vääri ja toiminnanjohtaja Ville Lintunen ei tule evästämään sinua lähitulevaisuudessakaan F-liigan suurimmalla budjetilla. Miten itse koet tämän?

– Täysin normaalina asiana. Tavoitteena on hallitusti nostaa budjettia kausi kaudelta, jotta pystymme kehittämään toimintaa eteenpäin. Liigan ja lajin vaatimustaso nousee, joten meidän on pystyttävä nostamaan pelaajabudjettiakin tulevaisuudessa jotta meillä on panoksia omien pelaajien ja pelaajamarkkinoidenkin suhteen.

– Viisivuotinen 300 000e kertalyhenteinen bullet-laina seuralle pelaajabudjettia varten kuulostaa kyllä kiehtovalta, mutta velkakirjalaina on siitä pirullinen että se pitää maksaa joskus myös takaisin.

Sarjapaikka F-liigassa uusittiin lopulta karsinnoissa hyvin tyylikkäästi, kun Divarin kärkijoukkue M-Team kaatui karsinnan finaalivaiheessa puhtaasti 3-0 otteluvoitoin. Millaisena näet Beeceen tulevaisuuden F-liigajoukkueena?

– Varteenotettava pudotuspelijoukkue, se voi ottaa 3,5 tai 8 vuotta, mutta se on selkeä ja kunnianhimoinen tavoite. Nykyhetkellä ollaan isosti alkuvaiheessa muutosprosessissa saunajoukkueesta kilpajoukkueeksi, ja päävalmentaja Silen on juuri oikea mies viemään sukellusvenettä oikeaan suuntaan. Kyseessä on maraton, ei pikamatka.

– Vapaamatkustajien aika joukkueessa on ohi, ja tulevaisuudessa keskiössä on sitoutuminen, arkitekeminen ja halu kehittyä.


Lisätietoja:

Mikko Stenfors
urheilutoimenjohtaja
p. 050 301 8884

Antti Vääri
manageri
p. 050 338 3161

mailit: etunimi.sukunimi@fbcturku.net