NAISET LAUANTAINA SUOMEN CUPIN FINAALISSA SB-PROTA VASTAAN

FBC Loiston naiset pelaavat lauantaina naisten Suomen Cupin mestaruudesta nurmijärveläistä SB-Prota vastaan, kun salibandyväen katseet kääntyvät Kanta-Hämeen sydämeen, Riihimäkeen. Paikallisen käsipallosuuruuden mukaan nimetty Cocks Areena saa kunnian tänä vuonna toimia salibandyn Suomen Cup finaalien näyttämönä. Naisten Suomen cupin mestaruudesta on mitelty kaudesta 1991-1992 lähtien ja tällä kaudella Cup-tittelistä pelataan 28. kerran. Vastaan asettuva SB-Pro on naisten Cupin hallitseva mestari, kaadettuaan viime kauden finaalissa Porvoon Salibandyseuran.

Loiston Cup-taival on ollut lyhyt, mutta sitäkin värikkäämpi. Cupin ensimmäisessä ottelussa joukkue kohtasi SBS Rupun vieraissa. Vastustajan riveissä pelasi useampi pääsarjatasoilta tuttu pelaaja, josta mainittakoon pääsarjauransa kevääseen 2018 päättänyt Katriina Luomaniemi. Tällä kaudella naisten F-liigassa valmentajana SC Classicin riveissä aloittaneen Luomaniemen pelaaminen ottelussa omalta osaltaan viittasi siihen, että kyseessä oli huittislaisten kauden pääottelu, koska samaan aikaan Luomaniemen luotsaama Classic mitteli Tampereella omassa Suomen Cup -ottelussa EräViikinkejä vastaan. Loisto selvitti ensimmäisen esteen, kun Rupu kaatui lukemin 5-9, josta esille nostettakoon Sini Niinikosken hattutemppu (3+0).

Puolivälierissä vastaan asettui Suomen neljänneksi suurimman salibandyseura O2-Jyväskylän kakkosjoukkue vieraissa. LoistoCastissa vierailleet Loiston päävalmentaja Matti Pienihäkkinen ja Mika Pietilä perkasivat helmikuun alussa ottelun antia jälkikäteen. Vastustajan riveissä pelasi useampi pelaaja, jolla riittäisi taso helposti myös seuran F-liigan B-sarjassa pelaavassa ykkösjoukkueessa, mutta jotka syystä tai toisesta ovat päättäneet pelata alemmalla sarjatasoilla. Valmentajan erikseen Suomen Cupiin värvännyt jyväskyläläisporukka olivat valmistautuneet muutaman viikon ajan puolivälierään ja 02 tarjosikin tiukan vastuksen Loistolle. Tie välieriin aukesi Loistolle 3-4-voiton myötä.

Välierässä matkattiin Tampereelle, jossa paikallinen liigaseura Koovee yritti katkaista Loistottarien cup-taipaleen. Loisto siirtyi kahden ensimmäisen vaihdon aikana 2-0-johtoon, jonka Koovee kuittasi nopeasti tasoihin ennen avauskympin täyttymistä. Loisto iski ensimmäiseen erään vielä kolme lisämaalia Kooveen yhtä vastaan ja toisessä erässä 20 sekunnin sisään syntyneet Tuulia Lahden ja Olivia Pietilän osumat pakottivat Kooveen vaihtamaan maalivahtia. 4-8-lukemista siirryttiin päätöserään, jonka Loisto selvitti kunnialla ja lunasti paikkansa Suomen Cupin finaaliin SB-Prota vastaan lukemin 6-14.

Suomen suurimman salibandymedia Pääkallo.fi:n juttu:
https://paakallo.fi/2020/12/loistokas-esitys-toi-menolipun-riihimaelle-tassa-oli-paljon-meidan-hyvyytta/

Finaalissa vastaan asettuu Suomen Cupin hallitseva naisten mestari SB-Pro Nurmijärveltä. F-liigan runkosarjan keskinäisistä otteluista Loisto voitti ensimmäisen vieraskaukalossa 3-4, Pro toisen Gardenilla 3-4 ja kolmannen kohtaamisen nurmijärveläiset voittivat 5-4, joten finaalista on varmasti aiempien otteluiden tapaan tulossa todella tiukka. Pro on vahva kestomenestyjä naisten sarjoissa ja Suomen Cupin finaaleissa Aleksis Kiven kotikaupungin suojatit ovat pelanneet kuudesti, joista kolme on päättynyt Pron mestaruuteen.

FBC Turun pitkästä historiasta huolimatta, ei yksikään seuran joukkue ole raivannut tietään Suomen Cupin finaaliin, joten kyseessä on luonnollisesti myös Loiston ensimmäinen kerta Suomen Cupin finaalissa. Loistolla on vyöllään useampi Suomen cupin pikkufinaalin mestaruus, mutta lauantaina joukkue pelaa ensimmäistä kertaa Suomen Cupin mestaruudesta.

SB-Pron liigajoukkueen maalivahtivalmentaja Toni Variksen ja tulevan kauden päävalmentaja Sami Saarikosken Nice Salibandy -podcastissa (https://open.spotify.com/episode/0iXMnPxSH8OTqkUUNJ0FY6?si=9cN1WSnwRAWORDlyHbyjjA&utm_source=copy-link) vieraana olleet joukkueen kaksoset Karoliina ja Elina Kujala alleviivasivat haastattelussa Cup-finaalin merkitystä joukkueelle. Vastustajan tavoitteina ennen kautta olivat Super Cupin, runkosarjan, Suomen Cupin ja Suomen mestaruuden voittaminen, joista kaksi ensimmäistä mainittua joukkue voitti. Ottelun merkitystä lauantaina joukkueiden kesken ei tarvitsekaan suuremmin painottaa.

Loiston päävalmentaja Matti Pienihäkkinen sovittaa ennakkosuosikin viittaa hallitsevan Cup-mestarin harteille: ”Haasteita on mahtunut kauteen, mutta paljon myös positiivista. Tuloksellisesti on saavutettu jo pleijaripaikka, tulevan kauden sarjapaikka ja Cupin finaalipaikka joten ei kannata valittaa 😉 Vaikka finaaliin lähdetään selkeästi haastajan asemassa Proota vastaan, niin kovaa tullaan varmasti taistelemaan pokaalista!”

Palloilulajien Suomen Cup on kirvoittanut keskusteluja ympäri Suomea ja miksei myös maailmaa kaudesta toiseen. Urheilu- ja lajiromantikkona on syytä jo alkuun todeta, että cupin hienous ja romantiikka piilee sen mahdollistaessa kaikille halukkaille siihen osallistumisen. Suomen Cupin voi voittaa mikä tahansa joukkue sarjatasosta riippumatta. Jokaisessa lajissa sen sarjoja myöten on aina parantamisen varaa, mutta niin kauan kuin tämä paljon parjattu Suomen cup herättää keskusteluja, on sitä mahdollisuus myös ehostaa, kiillottaa ja lopulta myös sen asemaa urheilupiireissä parantaa, kunhan lajiniilot sen pariin jaksavat tuntejaan uhrata. Kenties ensimmäinen askel voisi olla välittää eri lajien Suomen cupin finaaleita Ylen kanavilta. Tämä tosin olisi askel ikäänkuin taaksepäin, koska muutama vuosi takaperin Yle vielä nämä näyttikin. On Suomen Cupilla sitten kannatusta ja arvostusta laajemmin tai ei, niin yksi asia on varmaa. Loisto ja Pro sekä niiden kannattajat odottavat lauantaita kuin kuuta nousevaa ja joukkueet ovat valmiita taistelemaan Suomen Cupin mestaruudesta!

Cocks Areena vetää lehtereilleen parhaimmillaan 2500 silmäparia ja Cup-finaalia edeltävänä viikkona vielä saatiinkin jännittää yleisön pääsemistä finaaliin. Valitettavasti kannatusjoukot joutuvat seuraamaan finaalia kotikatsomoista käsin, jonne VeikkausTV ottelun välittää.

Ympyröikää siis lauantai kalenterista ja valmistautukaa kannustamaan kotisohvilta Loisto seurahistorian ensimmäiseen Suomen Cupin mestaruuteen.

Kaikki mitä tarvitsee tietää finaalipaikkakunta Riihimäestä:

Maakunta: Kanta-Häme
Asukasluku: 28 721 (heinäkuu 2020)
Etäisyys Turusta: 155km
Tunnettuja riihimäkeläisiä:
Jukka Jalonen, jääkiekkovalmentaja
Aku Hirviniemi, näyttelijä
Janne Kataja, stand-up -koomikko

Urheilua:
Käsipallojoukkue Riihimäen Cocks on moninkertainen miesten Suomen mestari. Paikallisen salibandyseuran nimi on RSS Panthers.

VASTUSTAJASTA

SB-Pro, Nurmijärvi
Perustettu: 1996
Kotihalli: Arkadia Halli, Klaukkala
Suomen mestaruudet: 2014, 2018, 2019
Suomen Cupin mestaruudet: 2012, 2014, 2020
Päävalmentaja: Aki Vilander
Tunnettuja nurmijärveläisiä:
Aleksis Kivi, kansalliskirjailija
Matti Vanhanen, politiikko
Henri Vähäkainu (Pikku G), suomirap-artisti

SUOMEN CUPISTA:

Monille seuraa seuraaville kausi 2014-2015 muistuu varmasti mieleen seuran miesten edustusjoukkueen edettyä aina Suomen Cupin välieriin ja lopulta pikkufinaaliin asti. Tuolloin miehet pelasivat 2. divisioonassa ja Cup-matkan aikana joukkue kaatoi muun muassa divarijoukkue Steelersin sekä liigajoukkueet Nokian KrP:n & Kooveen. Välierässä miesten puolellakin melko menestynyt SC Classic ja pikkufinaalissa Kely osoittautuivat liian koviksi.

TEHO Sport Suomen Cupin edeltäjänä toimi YleX Cup.

Matti Pienihäkkisen ja Mika Pietilän ajatuksia lauantain finaalista sekä Suomen Cupista ylipäätään voit kuunnella LoistoCastin kolmannesta jaksosta.

LoistoCast #3: Mitä kuuluu FBC Loistolle? Vieraana Matti Pienihäkkinen ja Mika Pietilä
https://open.spotify.com/episode/42SjrQ2zV9VMwyCv0KkmOR?si=vCyKeNNeTQuvEaSCYZoJlQ

Valokeilassa #4: Minnie Heininen https://open.spotify.com/episode/0en8ITohVNIV3L6nwKGIS9?si=djt3RYqCQ2Shzjc-oPeY5Q

Loistoon vahvasti linkittyvä LoistoCast:
https://open.spotify.com/show/5XZonj4y4VjQAMWW0BbMuQ?si=slhzQVU5QEii-NMU2N10_Q&utm_source=copy-link

Teksti: Julius Karjalainen