Ohjeistus Salibandy Areenan ja Sport Gardenin joulukuun käytöstä asiakkaillemme

PÄIVITETTY 9.12.2020

AUKIOLOAJAT JOULUKUUSSA

Salibandy Areena ja Sport Garden ovat avoinna vakiovuoroaikojen puitteissa sunnuntaihin 20.12 asti. Joulun ja uudenvuoden jälkeen ovet avataa vasta maanantaina 4.1.2021. Hallit ovat siis suljettua kahden viikon ajan ja vuorot tällöin peruttuna.

Varaamme mahdollisuuden muutoksiin aukioloaikojen osalta ja seuraamme viranomaisohjeistusta päivittäin.

Vakiovuorojen käytössä tulee joulukuun ajan huomioida, että vuoron käyttö tulee lopettaa viisi minuuttia ennen vuoron virallista päättymisaikaa, jotta kaikki kohtaamiset ryhmien välillä saadaan minimoitua.

HALLIEN KÄYTTÖ JOULUKUUSSA

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotti maanantaina 1.12.2020 tiukentuneista koronaohjeista harrastustoiminnan toteuttamisessa joulukuun ajalle. Toivomme, että asiakkaamme noudattavat viranomaisohjeita omassa toiminnassaan.

LAPSET JA NUORET
Lasten ja nuorten liikuntaharrastaminen sisätiloissa on ohjeistuksen mukaan edelleen mahdollista, mutta sitä koskevat tiukemmat velvoitteet:

  • turvaetäisyydet (1,5m) tulisi tosiasiallisesti säilyttää ja
  • itse pelaamista suositellaan vältettäväksi.

AIKUISET
Ohjeistuksen mukaan yli 20-vuotiaiden aikuisten ei tulisi osallistua sisäliikuntaharrastuksiin joissa ei pystytä takaamaan turvaetäisyyksiä.