OLS käänsi pisteet toisen erän videohässäköistä

FBC Turku – OLS 4-10 (1-1, 1-4, 2-5)

Kupittaan sunnuntai-illassa kohtasi kaksi vahvassa alakulossa taapertanutta joukkuetta ja tämä näkyi kenttätapahtumissa, kun välillä kentällä oli enemmän vauhtia kuin järkeä. Kotijoukkueella olisi pelin alkupuoliskola ollut paremmalla viimeistelyllä mahdollista kääntää ottelu itselle. OLS käytti taasen ratkaisuhetkillä omat maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen ja käänsi toisen erän neljällä maalilla pelin suunnan lopullisesti. Toinen erä tuotti myös kolme videotarkistusta, joista Beeceelle jäi lopulta luu käteen. Molemmat joukkueet haastoivat kertaalleen toisen maalit ja tuomaripari kertaalleen oululaisten osuman, mutta aina jäi maali voimaan.



– Joukkueelta hyvä kaivattu tasonnosto tähän päivään, mutta ei vieläkään riittänyt,kommentoi FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors lyhyesti pelin jälkeen.

Vajaan kuukauden MM-kisatauko tulee Beeceelle hyvään paikkaan, kun nyt on pelillisesti todella vaikea jakso takana ja samalla tauon aikana saadaan myös tärkeitä palasia sairastuvalta takaisin. Näin tuumii myös
Stenfors.

– Lyhyen valmennusurani ja Beeceen liigataipaleen vaikein kaksiviikkoinen takana. Kolmasosa runkosarjaa koettu. Parantaa pitää ja rutkasti.



– Nyt levätään alkuviikko yhteisestä harjoittelusta, ja torstaina alkaa armoton työnteko kohti majutauon jälkeistä ottelusesonkia. Jokainen joukkueen jäsen tietää alkukauden perusteella, mitä pärjääminen liigassa vaatii. Tähän asti muutamaa peliä lukuun ottamatta se on ollut selviytymistä. Tulen tekemään valmennustiimini kanssa kaikkeni, että marraskuussa kentille astelee taistelevampi, raikkaampi ja nöyrempi FBC Turku kuin koskaan aiemmin.




Ottelun maalikooste on jälleen nähtävissä Ruutu-palvelussa.