Sensaatiomaiset kolme pistettä Tampereelta

FBC Loisto matkusti lauantaina 17.10. Tampereelle, jossa F-Liigan kuudennen kierroksen ottelussa joukkuetta emännöi sarjataulukon kolmatta sijaa ryhmittänyt Koovee. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun voitot allaan Kooveen kaadettua kotonaan sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvan SB Pro:n – Loiston puolestaan otettua jatkopaikan Suomen Cupissa SBS Rupun kustannuksella. Mustissa esiintyneen kotijoukkueen riveissä nähtiin myös loistolaisittain tuttu kasvo, kun vielä viime kaudella turkulaisryhmään kuulunut Mila Manninen esiintyi Kooveen kokoonpanossa. 

F-Liiga // Koovee – FBC Loisto 4-5 (1-0, 1-2, 2-3)
17.10.2020, AutoCenter Areena

Ottelun avausvartti mennään tasaisen maalittomissa merkeissä molempien vyöryttäessä hyökkäyksiä tasaisesti. Koovee käy lähellä illan avausmaalia vajaan kymmenen minuutin kohdalla Veera Vileniuksen pedatessa tyhjän maalin takatolpalle nousevalle Kiia-Mari Avikaiselle. Tilanteeseen syöksyvä Loisto-kapteeni Clara Grönberg onnistuu kuitenkin saamaan viime hetkellä lapansa laukauksen tielle ja pitämään numerot nollassa. Illan avausmaalista vastaa lopulta kuitenkin kotijoukkue ajassa 17:13, kun Aino Lahti löytää pallon pelaajamassan keskeltä Loisto-maalin edustalla ja sijoittaa pallon ohi Minnie Heinisen. Samoista numeroista lähdetään myös kohti ensimmäistä erätaukoa. Minnie Heininen koppaa Loisto-maalilla avauserässä kahdeksan laukausta virkasisko Noora Laakson selvitessä vastapuolella kolmella torjunnalla.
Ottelun toinen erä avataan yhtä tasaisissa merkeissä, kuin avauseräkin. Erän maalihanojen avaamisesta vastaa tällä kertaa kuitenkin Loisto. Linnea Nevalainen seuraa oman chippinsä Koovee -päätyyn ja alustaa pallon maalin eteen nousevalle Eerika Koskelle, joka tasoittaa pommin varmasti lukemat 1-1 ajassa 27:59. Vajaat viisi minuuttia eteenpäin ja punaisissa esiintyvä turkulaisryhmä siirtyy ensi kertaa ottelussa edelle. Loisto-viisikko pyörittää pallon oikeassa laidassa päivystävälle Henrika Maikolalle, joka sivaltaa pallon tarkalla laukauksella takakulmaan ajassa 33:13. Erän kääntyessä jo loppupuolelleen lähtee Sini Niinikoski istumaan pikkukakkosta ajassa 39:53 mailaan lyömisestä. Kooveen ei tarvitse ylivoima-aikaa kahta sekuntia enempää, kun Kiia-Mari Avikaisen laukaus tasoittaa numerot pukukoppimaalin omaisesti 2-2, kun vain viisi sekuntia on erää jäljellä. Toisessa erässä Minnie kerryttää tililleen viisi torjuntaa – Noora Laakson venyessä pallon tielle yhdeksän kertaa. 
Koovee lisää vettä myllyyn heti kolmannen erän alussa. Kotijoukkue nousee jälleen johtoon kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen onnekkaalla tavalla, kun maalin eteen tuleva syöttö kimpoaa Ulla Valtolan jalan kautta Loisto-maalin verkkoon. Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin Loisto pelaa alivoimaa Ulla Valtolan istuessa kaksi minuuttista estämisestä. Kooveen ylivoimaviisikko juonii pallon takatolpalla päivystävälle Ellinoora Huotarille, joka siivoaa pallon neljättä kertaa lauantai-iltana Heinisen selän taakse ajassa 54:47. Tilanne 4-2 ja samassa ajassa FBC Loisto aikalisä. 
Pakarinen 57:20, Valtola 58:18, Pakarinen 58:27. Loisto nousee kahden maalin takaa johtoon 67 sekunnissa. Koovee ei shokkikäänteen jälkeen enää viimeisen puolentoista minuutin aikana tolppaa lähemmäksi pääse ja loppunumerot kirjataan Tampereen AutoCenter Areenan illassa turkulaisten voitoksi lopulta lukemin 4-5. Noora Laakso ottaa kolmannessa erässä Koovee-maalilla kiinni 18 Loisto-laukausta, mutta pisteet matkaavat tällä kertaa Turkuun.

Loiston tehokkaimmat ottelussa:
Laura Pakarinen 2+0
Ulla Valtola 0+2
Tuulia Lahti 1+1

Maalivahtien torjunnat:
Noora Laakso, Koovee 3+9+18=30
Minnie Heininen, FBC Loisto 8+5+3=16

Teksti: Jyri Hömmö
Kuva: Riku Hämäläinen