Siipirikkoinen Beecee joutui kylpyyn Limingassa

LNM – FBC Turku 12-7 (1-0, 6-3, 5-4)

Reissut pohjoiseen eivät koskaan ole ollut Beeceellä niitä helpoimpia ja valitettavasti lauantai-illan peli Limingan uudella Krankka-Areenalla ei tehnyt nyt poikkeusta. Lähtökohdatkaan eivät nyt tosin olleet helpoimmat, kun alla oli heikko peli ja tappio keskiviikkona Soittorasiaa vastaan, sekä sairastuvalla on aika monta tärkeää palasta vielä toipumassa kolhuistaan. Oli Beecellä pelissä toki hetkensä, mutta liikaa annettiin kaverille eteen helppoina virheinä, jotta oltaisiin voitu loppuun asti taistella voitosta.

Ratkaisuksi muodostui lopulta toisen erän loppu jolloin Niittomiehet latoivat vajaaseen kolmeen minuuttiin neljä osumaa ja karkasi toiselle erätauolle 7-3 johtoasemassa. Beecee kiri päätöserän ekan kahdeksan minuutin aikana vielä maalin päähän, mutta sitten seurasi toinen parin minuutin virheiden suma jolloin kotijoukkue maalasi taas kolmesti. Tästä ryöpsähdyksestä sittten keltapaidat eivät enää toipuneet.

– Valitettavaa jatkumoa keskiviikon pelistä. Ei kunnioiteta tarpeeksi keskialuetta, ja kaveri kääntää hyvin ja pöllyttää nuottaa. Henkilökohtaisia virheitä tulee valitettavan paljon. Pelin läpivienti vaikeaa ja lähtökohtaisesti haastavahko voittaa ottelua, jos pelataan kolmestä erästä yksi erä, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors pelin jälkeen.

– Sitten posiin: Onneksi huomenna pelataan taas. Kasvojen pesun paikka, ja vahva luotto on että Jykylästä kairataan 3 pistettä laariin, jatkoi Stenfors vielä.




Toipumiseen ei nyt ole liikaa aikaa, kun joukkue matkustaa vielä yöksi Pihtiputaalle ja sunnuntaina jatketaan klo 15.00 alkaen O2-Jyväskylän vieraana, joka otti lauantaina kauden avausvoittonsa Pirkkalassa.

SEURAAVA KOTIOTTELU: