SPV tarjosi tylyä kyytiä Seinäjoella

SPV – FBC Turku 17-3 (8-0, 6-1, 3-2)

Peli oli sunnuntaina taputeltu ennen kuin oli oikeastaan ehtinyt edes kunnolla alkaakaan, sillä ekan vitosen jälkeen Peliveljet olivat karanneet 3-0 johtoon ja Beeceen valmennus oli pakotettu kutsumaan joukkonsa aikalisälle. Valitettavasti tämä ei nyt tuonut yhtään valoa keltaisen sukellusveneen taaperrukseen, vaan pikemminkin päinvastoin. Ekan erän jälkeen tilanne oli jo tylyt 8-0. Käytännössä tämä tarkoitti loppupelin osalta sitä, että nyt pelataan vain siitä kuinka nöyryyttäväksi turpasauna lopulta venyy. Onneksi isäntienkin isoin kiima maalintekoon laimeni ottelun vanhentuessa ja ei päästy kirjoittamaan kyseenalaista historiaa kaikkien aikojen suurimman tappion kärsijöinä.



Tänään kirjaimellisesti keltainen sukellusvene sukelsi ja isosti. Huolto toimi, muut sakkasi. Ja luonnollisesti sukellusveneen kapteenina eli päävalmentajana olen itse vastuussa tästä, kommentoi pettynyt FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors pelin jälkeen.

Rivit on saatava kuitenkin jo pikaisesti kuntoon, sillä ensi viikonloppuna on edessä kaksi todella tärkeää peliä, jotka määrittää vahvasti loppukauden suuntaa, vaikka toki kausi vieläkin varsin nuori. Ensin lauantaina käydään uudelleen Seinäjoella, mutta nyt Nurmossa Jymyn vieraana ja sitten sunnuntaina isännöidään OLS:ia Kupittaalla. Tämän jälkeen F-Liiga vetäytyy kolmen viikon MM-kisatauolle.