TULIVOIMAINEN KRP EI TUNTENUT ARMOA KUPITTAALLA

FBC Turku – Nokian KRP 3-15 (0-6, 1-4, 2-5)

FBC Turun ja Nokian KRP:n välinen ottelu ei jättänyt perjantaina sijaa jossitteluille. Näätälauma oli etenkin avauserässä jäätävän tehokas omissa maalipaikoissaan ja kun ekalle tauolle lähdettiin tennislukemin 0-6, niin peli oli käytännössä siinä. Pelitapahtumat tasoittuivat näennäisesti ottelun vanhetessa, kun vieraiden suurin kiima oli tyydytetty, mutta viimeistelyssä se oli edelleen valovuoden kotijoukkuetta edellä. Näätien ykkössentteri Joona Rantala oli vieraiden illan tehopelaaja 3+3 saldolla. Kotijoukkueen kolmesta maalista kaksi merkattiin Pyry Kauppiselle ja yhden kävi alivoimalla tuikkaamassa Nikolas Laaksonen.

– Tänään ei ollut jakoa. Vastustaja näytti kliinisyyden mallia tekemällä joka neljännellä laukaisulla maalin, ja maalivahtimme Beijar pelasi vielä hyvän ottelun. Meidän maalintekomme takkuaa edelleen, ja lääke siihen pitää löytää. Kova kolmipäiväinen takana kun vastassa Classic ja Krp. Imetään vastustajista oppia, ja maanantaina jälleen työhanskat käteen. Me ei lannistuta, summasi FBC Turun päävalmentaja Mikko Stenfors perjantai-illan annin.

Ensi viikonloppuna pääsee Beecee kunnolla reissun päälle, kun jo perjantaina suunnataan kohti pohjoista. Lauantaina kohdataan Oulussa paikallinen Luistinseura ja sunnuntaina paluumatkalla Happee Jyväskylässä.

Ottelun maalikooste on jälleen katsottavissa Ruutu-palvelussa. Anssi Koskisen matsikuvia löytyy täältä ja Roosa Vilkasen puolestaan tästä.