VÄHEMMÄN VIRHEITÄ TEHNYT RANGERS JATKAA VÄLIERIIN

FBC Turku – Rangers 4-5 (1-0, 1-2, 2-3)
Rangers jatkaa välieriin otteluvoitoin 1-2

Pelin avauskympillä peli oli jälleen kotijoukkueen hallussa ekan Kupittaan pelin tapaan ja erityisesti kakkoskenttä sai muutaman hyvän myllytyksen vierasjoukkueen maalin ympärille. Tilanteet tasaantuivat erän vanhetessa, mutta Beecee aloitti maalinteon Teemu Aaltosen tehdessä ottelun avausmaalin erän loppuun vastahyökkäyksestä.

Toinen erä alkoi murheellisesti, kun kotijoukkue sekoilee oman vaihtonsa kanssa ja Rangersin Erik Helenius iskee vaparikuviosta pelin tasoihin. Tämän jälkeen Jaakko Hautamäki jäähylle joka kuitenkin tapettiin melko kivuttomasti. Erän loppupuolelle puolestaan Rangersille jäähy ja nyt onnistuu keltashortsien parjattu ylivoima, kun Ere Laitimo pommittaa pohjasta pallon yläkulmaan. Valitettavasti vieraat tulevat todellisella koppimaalilla tasoihin, kun keskialueen hassista pallo ajautuu Markus Fredrikssonin lapaan joka ampuu voimalla tasoitusmaalin, kun pelikellossa jäljellä vain kolme sekuntia.

Päätöserän alku alkaa murheellisesti, kun kolmoskentämme sisäänlyöntikuvio pissii ja kavereiden kolmonen pääsee vastahyökkäyksestä tikkaamaan vieraat ekaa kertaa johtoon. Beecee kaventaa tämän jälkeen kahteen kenttään ja ottaa pelistä vahvan otteen. Paine tuottaa tulosta, kun Jaakko Hautamäki löytää Sami Tuomisen keskustasta ja peli jälleen tasan. Momentum takaisin kotijoukkueelle joka monen laatupaikan jälkeen tuottaa Rangersille jäähyn. Nyt kliinisyys puuttuu ja pallo polttaa lavassa, kun ratkaisupaikkaa olisi tarjolla. Rangers kestää alivoiman ja turkulaisten ylivoimaviisikko onnistuu jotenkin pomputtelemaan pallon Niklas Paulille joka kääntölaukauksella kilauttaa pallon putken alle kun viimeinen vitonen pyörähti käyntiin. Seuraavaan vaihtoon ykkönen sortuu ylikarviin ja samainen Mr Paul onnistuu toistamiseen vieraiden taidokkaasta käännöstä. Kaksi maalia perässä ja kellossa vajaa neljä jäljellä.

FBC Turun päävalmentaja Santeri Raatarila ottaa joukkonsa koolle aikalisään ja veskari sivuun. Aleksi Havia puttaa kavennuksen, kun pelikellossa vielä reilut kolme minuuttia jäljellä. Valitettavasti tämä jää kauden viimeiseksi maaliksi, kun hyvistäkään paikoista ei saada enää palloa sisään. Loppuun saadaan vielä riittävästi laadukkaita paikkoja, mutta onko paineet sittenkin lopulta liian kovat ja näin kausi on ohi.

FBC Turku kiittää yhteistyökumppaneitaan ja kannattajiaan sinällään aivan loistavasta kaudesta, mutta se lopullinen kruunu jäi nyt saavuttamatta ja pelit loppuivat aivan liian aikaisin.