Väkevä esitys toi voiton Rangersista

FBC Turku – Rangers 7-3 (3-2, 2-0,2-1)

FBC Turku pelasi yhden kauden tasapainoisimmista otteluista keskiviikkona Kupittaalla, kun tähän asti puhtaalla pelillä pelannut Kirkkonummi Rangers kaatui selvin 7-3 lukemin. Vieraat saivat peliin unelma-alun, kun Atte Silvennoisen tarkka laukaus painui aivan yläkulmaan jo ekalla minuutila. Jaakko Hautamäen tasoitusosuman jälkeen Rangers siirtyi vielä kertaalleen johtoon, mutta tämän jälkeen Beecee lopetti alun pomputtelun ja siirtyi Matias Kallion ja Sami Tuomisen maaleilla nopeasti ekan kerran johtoon.

Avauserän lopussa oli paikkoja myös lisätä johtoa, mutta illan ratkaisu sai odottaa toisen erän puoliväliin jolloin pirteästi pelannut kakkoskenttä iski kahteen perättäiseen vaihtoon osumat Sami Tuomisen ja Aku Kuikan onnistuessa. Isännät ottivat tämän jälkeen vahvasti kuskin paikan ja eivät siitä enää luopuneet. Ratkaisuksi muodostui tällä kertaa oikeastaan se, että nyt pystyttiin hyvin puolustamaan pallolla pitkiä jaksoja ja syötiin tällä terä Rangersin vaarallisista vastaiskuista.

Päätöserän alussa Aleksi Havia ja Matias Kallio tappoivat maaleillaan pelin sitten lopullisesti, kun Rangers ei päässyt edelleekään vastaiskuihin ja hitaat hyökkäykset eivät tuottaneet oikeastaan mitään vaarallista. Voiton myötä Beecee palaa sarjan piikkipaikalle ja pelit jatkuvat jo tulevan viikonloppuna kotituplalla.

FBC Turun päävalmentaja Santeri Raatarilan kommentit pelin jälkeen:

– Tänään pystyimme esittämään varsin tasapainoisen kokonaisuuden. Näen yhtenä pelin käännekohdista sen, että pystyimme tekemään selkeän muutoksen toisen erän puolivälissä ja löytämään hyökkäämiseemme myös hitaampaa rytmiä silloin kun peli ja ennen kaikkea voittaminen sitä vaati. Sen kautta pystyimme myös pitämään vastustajaa poissa pallolta ja pääsimme hyvässä johtoasemassa kolmanteen erään. Uskonkin, että olemme johtoasemassa varsin ikävä vastustaja ja myös tänään pystyimme pitämään eron selkeänä loppuun asti.