Voittamisen pelko rassaa Beeceetä

FBC Turku – Jymy 4-7 (2-1, 1-1, 1-5)

FBC Turku oli kaksi ensimmäistä erää selvästi parempi joukkue kuin Nurmon Jymy, mutta ne tärkeimmät eli maalit jäi tekemättä ja peli kestää vähintään sen kolme erää. Jymy taas käytti tehokkaasti harvat omat paikkansa ja onnekkaastikin oli maalin päässä päätöserään lähdettäessä, jonka alku oli taas kuin koko Beeceen kausi pienoiskoossa. Kaveri alivoimamaalilla peliin mukaan ja oma peli siitä täysin sekaisin. Sitten seuraaviin vaihtoihin samanlaisia paikkoja Jymylle joita oltiin itse pari erää urakalla hukattu ja nurmolaiset pisteli pelin painettomaasti pelaillen pakettiin. Jymy ei ollut nyt perjantaina parempi joukkue, mutta se osaa ja uskaltaa voittaa pelejä, kun siihen tarjotaan mahdollisuutta tai siihen on tarve.

– Tänään oltaisiin ansaittu enemmän ja ainoa missä oltiin jäljessä, oli maalinteko. Toteutettiin pelisuunnitelmaa niin kuin piti ja heikotkin hetket onnistuttiin selättämään ja kääntämään lopulta meidän haltuun. Lopun kiri katkesi pieneen merkkivirheeseen ja uuteen sääntötulkintaan, josta emme olleet tietoisia. Siksi selkeältä näyttänyt haasto meni pieleen, kommentoi FBC Turun päävalmentaja Juuso Silen pelin jälkeen.

Ensi lauantaina pelataan runkosarjan viimeinen kierros ja Beecee osalta se päättyy vieraspeliin Mosalla Eräviikinkien vieraana. Tässä pelissä ei kummallakaan ole panosta, mutta kun molemmilla joukkueilla on edessä liigakarsinnat, niin peli pitää saada uomiinsa.



Perjantain maalit ovat taas katsottavissa Ruutu-palvelusta.