Runkosarja päättyi niukkamaaliseen tappioon Mosalla

EräViikingit – FBC Turku 4-2 (2-1, 0-1, 2-0)

FBC Turun runkosarja tuli lauantaina päätökseen Helsingissä Eräviikinkien vieraana. Kaksi kauden aiempaa kohtaamista nimiinsä vienyt ErVi oli vahvempi myös nyt, mutta peli oli näistä jumbojen kohtaamisista laadukkain. Beeceen uusittu valmennus oli saanut ryhtiä puolustuspelaamiseen, mutta kotijoukkue oli viimeistelyssä vielä piirun verran edellä vieden sillä niukkamaalisen kamppailun.

FBC Turun valmennuksen kommentit illan ottelusta:

”Ottelun alussa näkyi pienet muutokset pelitavassa, mutta ottelun edetessä rohkeus ja luottamus uusiin juttuihin kasvoi. Avauserä kuitenkin enemmän vastustajan kuin meidän. Toisessa erässä päästiin enemmän peliin sisään ja oikeastaan erän muutamaa viimeistä minuuttia lukuunottamatta erä hyvin meidän hallussa. Kolmannessa erässä vastustajan onnistumiset antoivat heille etumatkan jota tänään hyvästä pelistä huolimatta ei kyetty kuromaan kiinni. Kuitenkin kaiken kaikkiaan ilme tänään hyvä ja voi olla joka jätkästä ylpeä. Ensi viikolla saadaan lisää tunteja alle ennen karsintoja johon joukkue lähtee luottavaisin mielin.”

– Pasi Lehtonen –

”Tämän päivän matsi oli meille tärkeä yhteinen kokemus. Runkosarja on paketissa ja katseet on käännetty eteenpäin. Paljon töitä on edessä, mutta näin hienon ryhmän kanssa kelpaa paiskia hommia.”

– Heikki Luukkonen –

FBC Turun runkosarjan viimeiseen viikkoon mahtui paljon vaiheita, kun valmennusuutisia tuli kahteen otteeseen. Ensin tulevan kauden osalta, mutta sitten ehkä isompana pommina tämän kauden lopun osalta vielä lauantaina päivällä ennen illan kamppailua.



Lauantain kaikki maalit on nähtävillä jälleen Ruutu-palvelun koosteessa.

Edessä on ensi viikon lauantaina kotona Kupittaalla alkavat F-liigakarsinnat joihin vastustaja selviää maanantaina aamulla klo 9.30.