F-liigan uusi kausi starttaa sunnuntaina FBC Turun osalta vierasottelulla Helsingin Hawksia vastaan. Heti maanantaina turkulaisyleisö pääsee tositoimiin, kun Kupittaalle saapuu hallitseva Suomen mestari Esport Oilers.
Päävalmentaja Ville Into odottaa innolla alkavaa kautta ja näkee joukkueen harjoituskauden antaneen lupaavia merkkejä.
– Pre-seasonilla nähtiin, että ollaan menty eteenpäin tietyissä asioissa, mutta peleissä myös korostui toisalta myös asiat missä pitää kauden aikana kehittyä. Kauteen valmistavat pelit siis täyttivät erinomaisesti sen mitä niistä haluttiin hakea.
– Jos viime kaudella ajatus oli vahvasti lähteä kehittämään pallollista peliä niin nyt lähestymiskulma on enemmän maalinestopelaamisessa. Uskon, että ensi kaudella nähdään varsinkin puolustuspelaamisessa kehittynyt versio keltaisesta sukellusveneestä. Mitään bussia emme tule kuitenkaan parkkeeraamaan oman maalin eteen, vaan lähdetään edelleen pitkän kauden aikana kehittämään pallollista pelaamista, jatkaa päävalmentaja.
Avauspelit peräkkäisinä päivinä tarjoaa kontrasteja
Ensimmäinen ottelu Hawksia vastaan on monella tavalla mielenkiintoinen. Sarjanousijaa vastaan Beecee pääsee heti testaamaan omaa tasoaan tilanteessa, jossa vastustajalla on varmasti hurja lataus uudessa prameassa kotisalissaan Urhea-hallissa.
– Hawks tulee varmasti kovalla energialla ja näen, että sunnuntain ottelussa korostuu meidän kyky käsitellä mentaalipuolta. Ja kuinka kypsästi pystymme pelaamaan pallolla. Sitkeä, tiiviisti hyvin puolustava jengi tulossa vastaan, niin meidän pitää olla fiksuja kuulan kanssa ja perustekemisen laatu pitää yltää hyvälle omalle tasolle.
Jo seuraavana päivänä vastaan asettuu paperilla ja myös kaukalossa aivan eri kaliiberin joukkue, kun Esport Oilers saapuu Turkuun. Viime kauden mestari ja yksi suurimmista mestarisuosikeista mittaa sitten FBC Turun maalinestopelin kehittymisen heti kotiavauksessa, mutta tähän peliin päävalmentajan mukaan suunnataan ajatukset vasta sunnuntain pelin jälkeen.
– Fokus on täysin tällä hetkellä sunnuntain sarja-avauksessa ja vasta sen jälkeen päästään valmistautumaan kotiavaukseen. Tuplalähtö ja pelit on varmasti täysin erilaisia keskenään. päävalmentaja toteaa lyhyesti uteluihin kotiavauksesta.
Selkein tavoittein kauteen ja kiitosta uudelle aluelohkojärjestelmälle
FBC Turku lähtee kauteen tavoitteenaan pelata nousujohteinen kausi ja taistella nyt se viime keväänä loppusuoralla karannut pudotuspelipaikka uudistuneessa F-liigassa.– Lähdetään parantamaan viime kauden sijoitusta ja ansaitsemaan playoff paikkaa. Haluamme ottaa seuraavan askeleen, mutta se vaatii töitä, verta ja hikeä. Meillä on nyt sellaiset jätkät tuolla kopissa, jotka ovat valmiita antamaan kaikkensa yhteisen tavoitteen eteen, päävalmentaja Into valaa uskoa.
Kesä on monessa mielessä ollut F-liigalle historian värikkäin ja uudistunut sarjajärjestä tuo varmasti alkavaan kauteen myös oman mausteensa.
– Voimasuhteet ovat kyllä muuttuneet viime kaudesta. Terävin kärki erottuu ehkä jopa vahvemmin, kun sitten taas yhä useampi joukkue taistelee playoff-paikoista. Happeen rauniolta pelaajien levittäytyminen kellarikerroksessa eri osoitteisiin tasasi myös puntteja.
– Uudet aluelohkot tuottaa enemmän derbyjä ja vähentää meillä bussikilometrejä, mikä on hieno homma. Vaikea vielä muuten sanoa miten voimasuhteet niissä menee. Joku joukkue voi sopia toiselle paremmin, mutta mielestäni tämä oli F-liigalta hyvä päätös, jakaa Into kiitosta sarjajärjestäjän suuntaan.
FBC Turun kauden avauspelit:
Su 14.9. klo 17.00 Hawks – FBC Turku (Urhea-halli, Helsinki)
Ma 15.9. klo 18.30 FBC Turku – Oilers (Kupittaan palloiluhalli, Turku)
Liput ja kausikortit ennakkoon Tiketistä.