FBC Turun P10-junioreiden eli 2015-syntyneiden poikien kortteliliigaryhmä jatkaa toimintaansa kaudella 2024-2025 elokuun alussa ja kausi kestää kesäkuun loppuun. P10 kortteliliigaryhmä harjoittelee kaksi kertaa viikossa.

Tavoitteena joukkueessa on kehittää poikien salibandy- ja liikuntataitoja monipuolisen harjoittelun ja pelaamisen kautta. Peliryhmät osallistuvat Länsirannikon kortteliliigaan.

Innokkaisiin ja motivoituneisiin ryhmiimme voi liittyä mukaan vielä kauden aikanakin. Toimiakseen ryhmät tarvitsevat aina myös vanhempien vapaaehtoista panosta lastensa harrastukseen.

HARJOITUKSET

Pojat harjoittelevat edelleen kaksi kertaa viikossa. Yhteiset harjoitukset ovat maanantaisin Bolt Garden salibandyhallilla Länsikeskuksessa ja  torstaisin Rieskalähteen koululla.

Pelejä varten joukkue jaetaan peliryhmiksi niin, että peliryhmässä olisi maksimissaan n.10 poikaa.  Kausi kestää elokuun alusta kesäkuun loppuun ja mukaan voi liittyä läpi kauden.

HARJOITUSAJAT

Maanantai 17:00-18:00 Bolt Garden – kartalla täällä
Torstai 17:30-19:00 Rieskalähteen koulu – kartalla täällä

ILMOITTAUTUMINEN HARJOITUKSIIN JA OTTELUIHIN

Ilmoittautuminen joukkueen tapahtumiin (harjoitukset ja pelit) tehdään MyClub sovelluksen kautta, jonka tunnukset saa ryhmään ilmoittautumisen yhteydessä.

Länsirannikon kortteliliiga

P10-ryhmät osallistuvat syksyllä alkavaan kortteliliigaan ja kahden pelin kortteliliigan turnauksia on noin kerran kuukaudessa loka-huhtikuu välillä viikonloppuna. Pojat jaetaan pelejä varten tarvittaessa harjoitusryhmän sisällä peliryhmiksi esim. postinumeroalueiden mukaan huomioiden mm. kaverisuhteet.  P10 ikäryhmä osallistuu kaudella mahdollisesti myös yhdellä peliryhmällä P11-poikien sarjaan.

MUUT TURNAUKSET

Kauden aikana joukkue osallistuu mahdollisesti myös muihin turnauksiin, mistä päätetään vanhempainillassa.

Muistathan ilmoittautua peleihin aina MyClubin kautta.

Varusteet harjoituksissa ja peleissä

Kausimaksu pitää sisällään harjoituksissa ja peleissä käytettävän pelaajan nimellä varustetun paidan. Peleissä käytetään lisäksi FBC Turun keltaisia Niken shortseja ja sukkia, joita on hyvä käyttää myös harjoituksissa.

Varustukseksi harjoituksiin ja peleihin tarvitaan lisäksi aina maila, sisäpelikengät, suojalasit ja juomapullo. Jos harjoituksissa tai peleissä on ulko-osuus tulee harjoituksiin pukeutua sään mukaisella liikunnallisella tavalla.

Huolehdithan, että lapsella on oikean mittainen maila, josta lisätietoa – TÄÄLTÄ

Varusteiden hankinta

FBC Turun Niken seuratekstiilit saa tilattua helpoiten Stadiumin verkkokaupasta, josta toimitusaika on 4-9 päivää. Stadiumin verkkokauppaan pääset – TÄSTÄ

Myllyn Stadiumissa on lisäksi myynnissä hyllyssä FBC Turun Niken shortseja ja sukkia.

Kausimaksu

P10-kortteliigan kausimaksu pelikaudella 2024-2025 on 480 € (laskutetaan kolmessa erässä: 8.9., 10,11. ja 12.1.), joka sisältää harjoittelun ja pelit. Kausimaksu pitää sisällään lapsen jäsenyyden FBC Turussa, jolla pääsee mm. veloituksetta FBC Turun runkosarjan kotiotteluihin.

Jokaisen pelaajan tulee lunastaa Säbäkipinä I -pelipassi suomisport.fi sivustolta. Pelipassi on voimassa myös matkalla harjoituksiin/harjoituksista kotiin sekä harjoituksissa, joten suosittelemme sen lunastamista heti kauden alkuun. Jos lapsellasi on järjestetyn liikunnan kattava tapaturma- tai sairaskuluvakuutus, voit lunastaa myös vakuutuksettoman pelipassin. 

Harrastekortti

Huomioithan, että kaikki 7-11 -vuotiaat turkulaiset lapset saavat 1.1.2025 alkaen vuosittain 160 € arvoisen harrastekortin. Harrastekortilla vanhempi voi maksaa osan kausimaksua. Esim. 480 €  kausimaksu – 160 € harrastekortti = 320 € kustannus.

Jotta harrastekortin käyttö FBC Turun kortteliliigajoukkueissa olisi perheille mahdollisimman helppoa on viimeisen, vuoden vaihteen jälkeisen, kausimaksuerän suuruus pyritty saamaan mahdollisimman lähelle 160 euroa.

Kahden viikon maksuton kokeilu

Harjoituksissa voi käydä kahden viikon ajan maksutta tutustumassa. Huomioithan, että pelaajien lisenssivakuutus lunastetaan vasta, kun ensimmäinen maksuerä on suoritettu seuralle. Kesken kautta aloittaville pelaajille kausimaksu sovitaan tapauskohtaisesti aloitus ajankohdan mukaan.

Meillä vanhemmatkin liikkuvat

Kausimaksun maksettuaan pelaajan vanhemmilla on mahdollisuus osallistua maksuttomille äiti/isä salibandyvuorolle elokuusta alkaen tiistaisin 21:00-22:00 Bolt Gardenille – vuoroviikoin isät ja vuoroviikoin äidit. Lisäksi pelaajan vanhemmilla on mahdollisuus käyttää Bolt Gardenin kuntosalia sen ollessa vapaana.

Arpajaiset

FBC Turku järjestää kerran kaudessa seuran kaikkien junioripelaajien yhteisen varainkeruukampanjan, johon osallistuminen on pakollista jokaiselle junioripelaajalle. Tuotto käytetään täysimääräisesti junioritoiminnan hyväksi. Varainkeruuna kaudella 2024-2025 järjestämme tavara-arpajaiset ja jokaisen 2015- tai myöhemmin syntyneen junioripelaajamme tulee myydä tätä varten viisi viiden euron hintaista arpaa.

JOUKKUEENJOHTAJA

Petri Mäkirinta
petri.makirinta@fbcturku.net
0400 748194

Valmentajat

Sami Salomaa
sami.salomaa@fbcturku.net
040 8655 737

Juha Leikkanen
juha.leikkanen@fbcturku.net
044 5511 215

Aloittaminen ja liittyminen joukkueeseen

Jos pelaaja ei ole aiemmin pelannut salibandya Salibandynliiton alaisessa virallisessa seurassa voi pelaaja liittyä mukaan suoraan FBC Turun toimintaan. Ilmoittautumien tapahtuu ”ILMOITTAUTUMINEN JOUKKUEISIIN” -painikkeesta, josta ohjataan FBC Turun käyttämään MyClub -jäsenrekisterisovellukseen.

Siirtyminen FBC Turkuun

Mikäli pelaaja on aiemmin pelannut jossakin joukkueessa ja haluaa jatkossa pelata FBC Turussa tulee hänestä kokeilujakson jälkeen tehdä Salibandyliiton pelaajasiirto. FBC Turku hoitaa kaikkien seuraan siirtyvien pelaajien siirrot keskitetysti.  Otathan yhteyttä joukkueenjohtajaan tai seuran toimistoon asian tiimoilta. Liity tätä ennen kuitenkin joukkueeseen ”ILMOITTAUTUMINEN JOUKKUEISIIN” -painikkeesta, jotta seuralla on pelaajasiirron tekemiseen tarvittavat yhteystiedot.

Aikuispelaajat sekä T12/P11-juniorit ja tätä vanhemmat junioripelaajat

Pelaajan tai pelaajan kausimaksuista vastaavan huoltajan tulee informoida kirjallisesti esim. sähköpostilla joukkueen toimihenkilöille lopettamisesta. Tämä päiväys määritellään ns. irtisanoutumiseksi joukkueen toiminnasta. Jos lopettaneeksi ilmoitettu pelaaja kuitenkin osallistuu joukkueen toimintaan vielä tämän jälkeen, katsotaan lopettaminen alkavaksi siitä tosiasiallisesta hetkestä, kun pelaaja ei enää ole osallistunut joukkueen tai ryhmän toimintaan.

Koska urheiluharrastus ei ole myytävä palvelu tai tuote niin kausimaksut eivät automaattisesti pääty hetkellä jolloin lopettaminen tapahtuu. Pelaajakohtaiset kausimaksu pohjautuvat joukkueen yhteisiin kustannuksiin, jotka ovat jaettu tasan pelaajien kesken. Kesken kauden lopettavan tai siirtyvän pelaajan maksamattomat maksut voisivat siksi pahimmillaan nostaa muiden jatkavien pelaajien kausimaksuja.  Tästä johtuen  pelaajan lopettaessa määräytyvät kausimaksut seuraavalla tavalla:

  • Jos pelaaja lopettaa maalis-huhtikuussa kilpailukauden (pelien) päättymisen jälkeen ja maksettuaan koko edeltävän kauden kausimaksun ei joukkue voi periä pelaajalta toukokuussa alkavan seuraavan pelikauden kausimaksuja.
  • Jos toukokuussa tai tämän jälkeen kauden aloittanut pelaaja lopettaa  kesällä ennen kilpailukauden (pelien) alkua voi joukkue periä pelaajalta kausimaksuja 30%  budjetoidusta koko kauden kausimaksusta.
  • Jos toukokuussa tai tämän jälkeen kauden aloittanut pelaaja lopettaa  syksyllä kilpailukauden (pelien) jo alettua voi joukkue periä pelaajalta kausimaksuja 70%  budjetoidusta koko kauden kausimaksusta.
  • Jos toukokuussa tai tämän jälkeen kauden aloittanut pelaaja lopettaa vuoden vaihtumisen jälkeen voi joukkue periä pelaajalta kausimaksuja 100%  budjetoidusta koko kauden kausimaksusta.
  • Edustusjoukkueen pelaajien kohdalla toimitaan pelaajasopimukseen mahdollisesti kirjattujen ehtojen mukaisesti.

Jos pelaajalla on hoitamattomia velvoitteita seuraa tai sen joukkueita kohtaan, ei seura tule hyväksymään ko. pelaajan pelaajasiirtoa muihin SSBL:n seuroihin ennen kuin velvoitteet ovat hoidettu kuntoon.

P10/T10-juniorit sekä tätä nuoremmat kortteliliiga ja perhesähly ikäryhmät

P10/T10-junioreissa ja tätä nuorempien korttelilliiga- ja perhesählyryhmissä lopettaminen astuu voimaan huoltajan informoitua nuorimpien lasten ryhmien laskutuksesta yhteisesti vastaava Sari Laaksosta (sari.laaksonen@fbcturku.net) kirjallisesti esim. sähköpostilla lopettamisesta. Tähän hetkeen katkeavat myös pelaajan kausimaksut. Kuitenkin mahdolliset jo laskutetut tai rästissä olevat kausimaksut säilyvät pelaajan ja hänen huoltajansa velvoitteina lopettamisen jälkeenkin. Jos ilmoitus lopettamisesta on unohtunut tehdä ja seura on tätä varten varannut paikan pelaajalle ryhmästä, on seuralla oikeus periä kausimaksun ensimmäinen erä korvauksena, koska varsinkin pienempien lasten rajoitetun kokoisiin ryhmiin olisi voinut olla muita tulijoita.