FBC Turun F-liigajoukkue julki 25-26 kaudelle – Päävalmentaja Ville Into luottavaisena kohti uutta kautta

FBC Turun F-liigajoukkue on saanut menneen kauden jälkeen rauhassa keskittyä omaan tekemiseensä, kun kesä on ollut muuten huippusalibandyssä ennätyksellisen uutistäyteinen. Tämä ei tarkoita sitä, että Turussa oltaisiin levätty laakereillaan, vaan töitä on tehty määrätietoisesti kohti syyskuussa alkavaa uutta kautta kohti.

– Joukkueen kesäharjoittelu on mennyt suunnitelmien mukaan. Ollaan nyt lisätty viime kaudesta enemmän lajiharjoittelua mukaan ja sitä kautta tiettyjä pelillisiä muutoksia on saatu ajettua sisään. Fysiikan puolesta testitulokset ovat parantuneet, joten Teemu Näreojan ohjaksissa ollaan myös menty eteenpäin, FBC Turun päävalmentaja Ville Into kertoo.



– Jos viime kauden alussa haluttiin nimenomaan panostaa isosti meidän pallolliseen peliin ja pelirohkeuteen, niin edelleen se pysyy vahvasti mukana. Fakta on kuitenkin se, että meidän pitää tiputtaa päästettyjen maalien määrää, joka oli edelleen viime kaudellakin turhan iso.


Ensimmäinen päävalmentajakausi F-liigatasolla opetti paljon

Pitkään salibandyssa eri sarjatasoilla valmentaneelle Ville Intolle mennyt kausi oli ensimmäinen liigatasolla ja oppia tuli kerättyä punaisen hupparin sisään roppakaupalla.

– Kyllä se täytyy myöntää, että viime kausi meni vielä opetellessa uusiin vasteisiin ja uuteen seuraan. Sarjan vaade ja joukkueen pelaajat kuitenkin nyt tutumpia, joten helpottaa siinä mielessä tulevaa. Paljon on työmaata, mutta nyt on käsitys siitä miten viedä pelaajia ja joukkuetta eteenpäin. Ja nimenomaan niin, että meidän pitää kyetä kehittämään peliä koko pitkän kauden.

Runko pysyi hyviin koossa, mutta myös uusia kasvoja joukkueessa

Menneellä kaudella otettiin steppejä eteenpäin ja olemassa olevasta pelaajarungosta haluttiin pitää kiinni ja siinä aika hyvin myös kesällä onnistuttiin. Urheilutoimenjohtajallamme ei ole käytössä sitä sarjan suurinta rahakirstua pelaajahankintoihin, niin jatkuvuus on oltava se valittu tie. Valmennusryhmässäkään ei nyt koettu suuria muutoksia, kun ainoastaan maalivahtivalmentaja Jouni Savonen jätti paikkansa Hannu Fäldenille, joka palaa ohjaamaan Beeceen kassareita parin vuoden tauon jälkeen.

Kesän aikana joukkueeseen on toki myös liittynyt mielenkiintoisia uusia kasvoja. Edelleen nuori, mutta samalla jo myös kokenut Jesper Hakola saapui naapuri Tepsistä tuomaan leveyttä rightin puolen hyökkääjäosastoon. Classic-taustainen Eemeli Huhtakallio on monikäyttöinen pelaaja, jota voi peluuttaa sentterinä tai puolustajana ja tällaisia ei ole koskaan liikaa joukkueessa. Samalla tavalla voisi luonnehtia myös Veeti Hiltusta (Salba), kun on myöskin käyttökelpoinen palanen monella pelipaikalla. Miko Sillanpää tuo puolestaan kookkaana pelaajana kamppailuvoimaa Beeceen alakertaan ja haluaa varmasti näyttää kuuluvansa seuraavaan Latvian MM-kisajoukkueeseen.

– Nuoria, sitoutuneita ja hyviä tyyppejä joilla on hyvät edellytykset kehittyä tässä ympäristössä johon ovat mielestäni heti istuneet todella hyvin.

Maalivahtitrio on keltaisella sukellusveneellä nyt todella mielenkiintoinen. Elmeri Laakso tuo jatkuvuutta ja sitten on kaksi täysin kääntämätöntä korttia F-liigatasolle.

– Näkisin, että meillä on erittäin hyvä veskariosasto. Nuorta näkemystä ja myös kokemusta. Gabriels Silins tuo maalille tietynlaista jämäkkyyttä ja Peltoniemen Veetissä näen ison potentiaalin kasvaa todella isoon rooliin. Laaksolla on kokemusta jo sarjasta ja häneen on iso luotto. Kilpailutilanne on aidosti olemassa kolmen maalivahdin kesken. Tämä varmasti auttaa heitä jokaista kehittymään kokeneen maalivahtivalmentajamme Hannu Fäldenin käsissä.

Happeen sarjapaikan menetys muutti sarjan voimasuhteita

F-liigassa kesä on ollut mielenkiintoinen, kun Happee menetti sarjapaikkansa talousvaikeuksien vuoksi ja tämä paikka annettiin helsinkiläiselle Hawksille. Happeen pelaajien yllättäen vapautuessa pelaajamarkkinat käytiin tänä kesänä kahteen otteeseen ja tämä myös toi muutosta sarjan voimasuhteisiin.

– Happeen poisjääminen sarjasta tuotti tosiaan markkinoille uuden käänteen. Näen, että varsinkin ennakkoon sarjan alakertaan povatut joukkueet hyötyivät tästä ja ero sarjan kärkijoukkueisiin kaventui paperilla, mutta tämä ei takaa vielä mitään pikavoittoja. Kuitenkin se arkitekeminen ja joukkueen yhteen hitsautuminen on se mikä määrää tuloksen.

– Hieno nähdä uusi joukkue sarjassa, mutta toki surettaa yhden pitkäaikaisen seuran poisjääminen. Hirviteatterissa oli aina hieno vierailla.

Katse elokuun harjoituspeleissä

Kesäharjoittelun ohella katseet alkavat pikkuhiljaa kääntyä elokuun harjoitusotteluihin, joissa mitataan harjoituskauden tuloksia käytännössä.

– Elokuussa pelataan neljä harjoituspeliä, joissa haetaan yhteispeliä ja testataan vielä eri kokoonpanoja. Siinä vaiheessa haluamme jo nähdä kentällä kuitenkin meidän uudistettua identiteettiämme: aktiivista ja liikkuvaa salibandyä, jossa myös puolustuspelaaminen on entistä tiiviimpää, Into kuvailee.

Preseason 25-26

La 9.8. klo 15.00                   FBC Turku – Karhut               (SB Areena, Turku)
Pe 15.8. klo 18.30                 Indians – FBC Turku             (Otahalli, Espoo)
To 21.8. klo 18.30                  SBS Wirmo – FBC Turku     (Hani-halli, Mynämäki)
Pe 29.8. klo 19.30                 FBC Turku – TPS                     (Nouste Areena, Nousiainen)



FBC Turku F-liigajoukkue kaudelle 25-26                   

7                          Valtteri Koskinen
8                          Aaro Ollikainen                      
17                       Sami Tuominen                     
19                       Akseli Pöyhtäri                       
20                       Juuso Forsman                      
22                       Juuso Varjokumpu              
25                       Daniel Dias 
26                       Jesper Hakola                          (TPS)
27                       Lino Dias      
35                       Atte Kurkikangas                  
40                       Veeti Peltoniemi, mv           (Classic)
41                       Gabriels Silins, mv               (Talsu NSS/Krauzers – LAT)
43                       Marius Suominen                 
44                       Aleksi Hiltunen                       
47                       Eero Kuutsa
48                       Elmeri Laakso,mv                
64                       Eemeli Huhtakallio              (LASB/Classic)
67                       Matias Kallio                           
77                       Miko Sillanpää                        (EräViikingit)
82                       Yannick Lindroos                  
88                       Nikolas Laaksonen             
96                       Veeti Hiltunen                          (Salba)
98                       Mikael Fredriksson                                           

Toimihenkilöt

Ville Into                                      Päävalmentaja
Pasi Lehtonen                          Valmentaja
Joni Koski                                   Valmentaja
Teemu Näreoja                       Fysiikkavalmentaja
Teemu Salonen                       Fysiikkavalmentaja
Hannu Fälden                          Maalivahtivalmentaja
Eemil Mäkelä                           Huoltopäällikkö
Mika Salin                                  Huoltaja
Mikael Paulin                           Joukkueenjohtaja
Mikko Stenfors                        Urheilutoimenjohtaja
Antti Vääri                                  Manageri
Miika Hämäläinen                Kehitysjohtaja
Iisa Lunden                                Some-viestintä

Kausi käyntiin syyskuun puolivälissä – Kausikortit tulevat myyntiin ensi viikolla!

FBC Turku aloittaa F-liigakautensa sarjanousija Hawksin vieraana Helsingissä sunnuntaina 14. syyskuuta. Kauden ensimmäinen kotiottelu pelataan heti seuraavana päivänä maanantaina 15.9. klo 18.30 hallitsevan mestarin Oilersin saapuessa Kupittaalle.

F-liigan otteluohjelma kokonaisuudessaan löytyy täältä.

FBC Turun kausikortit tulevat myyntiin Tikettiin tulevan viikon aikana.