Nuori hyökkääjä Joona Heiskanen siirtyy FBC Turkuun

Share |
02.05.2018

FBC Turun tulevan kauden joukkue rakentuu hyvää vauhtia. Uusimpana kiinnityksenä joukkueeseen saapuu nuori hyökkääjä Joona Heiskanen Lappeenrannan NST:stä. Vielä tulevallakin kaudella A-juniori-ikäinen Heiskanen on ollut tuoreen päävalmentajamme Perttu Kytöhongan valmennuksessa jo viimeiset kaksi kautta Lappeenrannassa, joten nyt on koutsiosastolla hyvin tiedossa mitä mieheltä voidaan odottaa uudessa ympäristössä.

- Joona tuli minun ensimmäisellä NST-kaudella mukaan monen muun juniori-ikäisen pelaajan kanssa ja kasvoi joukkueen mukana. Viime kaudella hän lähti sitten jo ajoittain kovaan lentoon. Armeija hieman hidasti kevätkaudella, mutta silloinkin hän kuului avainpelaajiimme. Joona on röyhkeä laituri, nuoresta iästään huolimatta vahva jässikkä ja hän osaa olla raastava vastustaja, kommentoi Perttu Kytöhonka uusinta pelaajahankintaa.

Päävalmentajan kontakti oli toki isossa osassa siirtoon juuri keltapaitoihin, mutta siviilipuolen kuviot oli sinetöinyt muuton Turkuun jo paljon ennen kuin Beecee astui mukaan kuvioihin.

- Joona sai koulupaikan Turusta jo vuosi sitten, mutta intin takia lykkäsi koulun aloittamista tulevaan syksyyn. Kun oma pestini FBC:ssä selvisi ja kausi oli paketissa, halusin toki sitten saada hänet mukaan myös tähän projektiin, jatkoi Kytöhonka.

Joona_Heiskanen_armeija.jpg




































































Kysytäänpä sitten myös Joonalta itseltään, että mitä imatralainen parikymppinen tuumii Turkuun muutosta ja millaisia odotuksia sählyhommista täällä.

Mikäs sinut tuo Turkuun ja miksi juuri Beeceehen?

- Turkuun lähden lähinnä opiskelujen perässä. Olen aina tykännyt kaupungista kovasti ja Turku onkin ollut itselle selkeä ykköstavoite, missä haluan opintojani jatkaa. Beecee taas oli siinä mielessä helppo valinta, että sarjataso on tuttu ja luultavasti itselle tällä hetkellä myös kaikkein sopivin, osaava ja tuttu valmennus NST:stä myös omalta osaltaan vaikutti päätökseen.

Millaisia ennakkokäsityksiä sinulla on Turusta ja turkulaisista?

- Turku on hieno kaupunki ja olen kuullut siitä lähinnä pelkkää hyvää. En ole kerennyt tutustumaan paikkaan vielä kovin tarkasti, mutta ensivaikutelma kaupungista on ollut todella hyvä ja niin kuin aiemmin kerroinkin, olen sinne jo pitkään halunnut. Turku on melko erilainen paikka Imatraan verrattuna ja tämä tuo tietysti oman viehätyksensä. Vaikka turkulaisista aina vitsiä heitetäänkin, niin sen verran mitä itse turkulaisia tunnen, niin huikeilta tyypeiltä vaikuttaa. Muutenkin yleinen ilmapiiri on ollut positiivinen.

Tunnetko entuudestaan uusia joukkuekavereita?

- Kaksi vuotta olen tosiaan Beeceetä vastaan NST paidassa vääntänyt, mutta pelaajista en toistaiseksi tunne kovin montaa muuten kuin nimeltä. Saman ikäiset kaverit muistaa junioripeleistä, ja niiden kanssa on muutama sana vaihdettukin, mutta muuten joukkue on minulle vielä aika tuntematon.

Millaisin odotuksin ensi kauteen?

-Vaikuttaa siltä että meillä on tulossa todella kova nippu. Joukkueen taustat ja valmennus ovat kunnossa, sekä pelaajaosastolta löytyy monta kovaa nimeä. Beecee tulee taistelemaan tulevalla kaudella tosissaan liiganoususta ja on upeaa päästä olemaan osa tätä joukkuetta.

Isäsi Jarno Heiskanen on edustanut Suomea salibandyn MM-kisoissa. Tuleeko sieltä suunnalta paljon neuvoja?

- Mielellään iskä on pelejä käynyt seuraamassa ja antanut vinkkejä, välillä vaikka niitä ei omasta mielestä tarvitsisikaan. Tiukassa tilanteessa nämä vinkit kuitenkin usein muistuvat mieleen. Joskus tulee pelien jälkeen pitkääkin keskusteltua, että missä onnistuttiin ja mitä olisi pitänyt tehdä paremmin. On helppoa kun häneltä pystyy aina kysymään lähes mitä tahansa lajiin liittyvää.


Joona_Heiskanen.jpg


























Kuva: Markku Taurama

 

10.07.2018FBC Turun joukkue on nyt kasassa - Antti Hänninen mukaan valmennukseen
21.06.2018FBC Turku ja SBS Masku koulutusyhteistyöhön
13.06.2018Katusählyturnaus La 11.8. Turussa
10.06.2018FBC Turun divari-miehistö täydentyy neljällä pelaajalla
02.06.2018FBC Turku vahvistaa sentteriosastoaan Miikka Sokalla
09.05.2018FBC Turku ry. kevätkokous 21.5
02.05.2018Nuori hyökkääjä Joona Heiskanen siirtyy FBC Turkuun
30.04.2018Puolustaja Mikko Stenfors tekee paluun keltapaitoihin
26.04.2018Santtu Ylänen siirtyy Beeceen maalinsuulle
25.04.2018Jani Hyytiäinen palaa FBC Turkuun

Siirry arkistoon »