Tuplaviikonloppu päättää ottelutauon

Share |
26.10.2018


Miesten edustusjoukkueen pienimuotoinen ottelutauko päätetään tänään perjantaina Sipoossa ÅIF:n vieraana. Sunnuntaina on vuorossa kotipeli, kun Josba saapuu Joensuusta vierailulle.

Beecee on viettänyt muutaman viikon pelitaukoaan sarjataulukon sijalla kaksi, kun tauolle suunnattiin kahden voitokkaan ottelun jälkeen. Kaudesta on takana nyt ensimmäinen neljännes ja pisteitä on kertynyt 11 (3 voittoa, 2 jatkoaika/rl-tappiota, 1 tappio). Ensimmäisten pelien haasteet on saatu hiljalleen käännettyä ja nyt pienen hengähdystauon jälkeen joukkue pääsee iskemään kohti pienoista otteluruuhkaa.

-Mukava palata tauolta tositoimiin, ja heti lähdetäänkin sitten aika rytinällä liikkeelle kun pelaamme tässä yhdeksään päivään neljä peliä, korostaa päävalmentaja Perttu Kytöhonka.


***


Perjantain vastustaja ÅIF on yksi Divarin perinteikkäimmistä joukkueista ja kokenut on myös sen pelaajisto. Matias Kuisma, Miro Herlin, Mikko Piippo ja Atte Huovinen löytyvät kaikki Divarin kaikkien aikojen pistepörssin kärkikahinoista. Pelaajistosta on nostettava esiin myös joukkueen maali- ja pistepörssiä johtava Tuomas Liukolampi (7+2) sekä EräViikingit Akatemiasta joukkueeseen viime kauden päätteeksi siirtynyt Petri Kuitunen. Arttu Puska on esiintynyt maalipuiden välissä joukkueen jokaisessa tämän kauden ottelussa. ÅIF on kerännyt kauden neljästä ottelustaan viisi pistettä ja majailee sarjan toiseksi viimeisellä sijalla.

-ÅIF on erittäin kokenut joukkue, joka on nyt samalla ryhtynyt tuomaan nuorempaa polvea sisään. Parin viime kauden aikana kohtasimme NST:n kanssa heidät neljä kertaa ja voitot menivät tasan – aina mentiin todella tiukoissa merkeissä. ÅIF:n vahvuudet ovat ennen kaikkea sitoutuneessa puolustuspelissä ja laadukkaissa vastahyökkäyksissä. Meidän tulee olla todella hyviä ja kärsivällisiä oman hyökkäyspelimme kanssa, jotta pystymme sieltä ne tilat löytämään, kommentoi Kytöhonka perjantain vastusta.


***


Viikonlopun toisessa ottelussa sunnuntaina on vastassa niin ikään perinteikäs joukkue, tosin enemmänkin Salibandyliigan puolelta, kun Josba saapuu Kupittaalle. Myös Josballa on vasta neljä peliä tällä kaudella takana, näistä taskussa on kuusi pistettä ja sarjasijoitus 10. Osa joukkueen kärkinimistä vaihtoi viime kauden päätteeksi maisemaa Perttu Puskan johdolla, mutta kasassa on varmasti jälleen valmentaja Antti Ruokoselle tyypillinen tasainen ja työteliäs joukkue. Siitä kertoo myös pistetilastot: joukkueen kymmenen parasta pistemiestä mahtuvat kahden tehopisteen sisään Juuso Lehtiniemen (3+2) pitäessä piikkipaikkaa.

Voi sanoa, että sunnuntain peli ei ole aivan ensimmäinen, jonka Kytöhonka Ruokosen joukkueelta näkee.


-Sunnuntaina jatketaan kotona Josban isäntänä. Antti Ruokonen on palannut Josban penkin taakse, joten joensuulaisryhmä tulee varmuudella pelaamaan todella tiukkaa viisikkopeliä erityisesti puolustussuuntaan. Antin joukkueet ovat aina olleet hyvin hankalia voitettavia ja samanlainen tiukka paketti sunnuntainakin on meillä avattavana.


***


Joukkueella on nyt siis tiukka neljän ottelun puristus ja onnistumiset ovat suotavia, kun joukkueet hakevat asemiaan sarjataulukossa hiljalleen kauden puolta väliä kohti mentäessä. Viikonlopun kahden ottelun jälkeen edessä on vierasottelu EräViikingit Akatemian vieraana keskiviikkona 31.10. sekä alustavasti sunnuntaina 4.11. pelattava cup-ottelu, jossa vastassa on PSS (2 div.) Porvoosta.

Keltapaidat pääsevät otteluihin hyvistä lähtökohdista, kun joukkueen terveystilanne on muutamaa pitkäaikaispotilasta lukuun ottamatta mainio. Kytöhonka nostaa viikonlopun pelaajistosta esiin yhden mielenkiintoisen nimen.

-Meidän terveystilanne on tällä hetkellä hyvä. Perjantaina Jarno Pensikkala debytoi virallisissa peleissä FBC Turun edustusjoukkueen paidassa ja odotan mielenkiinnolla miten nuori mies saa siirrettyä farmijoukkueen ja A-junnujoukkueen hirmuvireensä tänne Divariin.


FBC-TURKU-TAPAHTUMAKUVA-JOSBA-281018.jpg

16.11.2018Vierastupla katkaisee pelitauon
07.11.2018OTTELULEHTINEN ke 7.11. M-TEAM-PELIIN
28.10.2018OTTELULEHTINEN 28.10. JOSBA-PELIIN
26.10.2018Tuplaviikonloppu päättää ottelutauon
12.10.2018TUPLAPANOSTEN PERJANTAI-ILTA KUPITTAALLA
06.10.2018Sähköiset ottelulehtiset käyttöön kotiotteluissa
05.10.2018Kasvojen pesu kotiyleisön edessä?
30.09.2018Tehokas Tor ei jättänyt Beeceelle seliteltävää
30.09.2018Keltapaidat etsivät tehojaan Loviisasta
27.09.2018SalBa terävämpi 575 katsojan edessä

Siirry arkistoon »