M2:lla on try-outit käynnissä!

Share |
28.05.2017

Miesten kakkosjoukkue on aloittanut valmistautumisen seuraavaan kauteen. Alustavien neuvotteluiden perusteella on mahdollista, että tulevan kauden joukkueesta saattaa tulla historiansa kovin. Osa M2:n pelaajista on opiskelustatuksensa myötä jo kotipaikkakunnillaan kesätöissä, mutta siitä huolimatta joukkueella on käynnissä ns. try-outit, jonne uusilla pelaajilla on mahdollista tulla tutustumaan joukkueen pelaajiin ja toimintaan. Try-outteja on vielä 29.5, 5.6. ja 12.6. Treenit tosin jatkuvat kesäkuun loppuun ja jatkuvat heinäkuun jälkeen. Eli sinänsä mikään ei estä osallistumasta näiden päivien ulkopuolellakaan.

Joukkue jatkaa tulevalla kaudella samaa toimintaperiaatettaan: laadukasta tekemistä ja kilpailuhenkistä toimintaa - kuitenkin pelaajien työ- ja opiskelukiireet huomioiden. Joukkue harjoittelee ensi kaudella kahdesti. Maanantaisin Sport Gardenilla keskenään ja torstaisin Fiskarssilla yhdessä A-junioreiden kanssa. Olosuhteet ovat siis kunnossa ja yhteistyö A-junioreiden kanssa on loistava lisä sekä joukkueen että seuran kannalta.

Yhteistyö A-junioreiden kanssa ei ole ainoa M2:n yhteistyökuvio. Toinen merkittävä yhteistyö on edustusjoukkueen kanssa. Viime kaudella hyvin toiminut farmisopimus saa jatkoa, mikä mahdollistaa erityisesti juniori-ikäisten pelaamisen kummassakin joukkueessa, mutta kuitenkin myös aikuisikäisten pelaajien liikkumisen molempiin suuntiin.

Mikäli sinua kiinnostaa liittyä joukkueeseen tai ainakin tulla kokeilemaan, ota yhteyttä Markus Suomiseen. Etsimme taitavia pelaajia ja erityisesti puolustajia.

14.05.2017FBC Turku laajentaa salibandyhallitoimintaansa
12.05.2017 10:30Kausi 2016-2017 päättyi palkitsemisiin
12.05.2017 10:00Kevätkokous 24.5 kello 18:30
06.05.2017Päätös- ja palkisemistilaisuus 11.5 torstaina
11.04.2017Naisten ja tyttöjen valmennus 2017-2018 sekä uusi valmennuspäällikkö
28.03.2017Ulkosalibandykenttä Sport Gardenille kesäksi 2017
24.03.2017Jorma Fisk valmennuspäälliköksi, CoachTools valmennuksen avuksi
17.03.2017Miesten sekä A- ja B-poikien valmennus kaudella 2017-2018
26.02.2017LeBa vei väsyneen pelin pinnat
26.02.2017Welhot kaatui ja pleijariunelma elää

Siirry arkistoon »